Paavi Paavali VI kirjoitti pitkien konsultaatioiden jälkeen vuonna 1968 kiertokirjeen Humanae vitae, jonka ajankohtaisuus ja lopulta "ajan hengen" vastaisuus herätti jo etukäteen suurta huomiota – niin suurta, ettei se tänäänkään ole täysin sammunut. Huomion säilymisen syy on kuitenkin yksinkertaisesti se, että kiertokirjeen teema – syntyvyyden sääntely – on yhä täysin ajankohtainen. Ehkäisykulttuuri ei ole minnekään kadonnut, vaan päinvastoin se on levinnyt laajemmalle kuin koskaan huolimatta kirkon päättäväisestä ja pysyvästä vastustuksesta.

Augustinus

Jakaantumattoman kirkon kaikkein merkittävimpiin opettajin kuuluu Aurelius Augustinus, Hän on kirkon suurista johtajista ensimmäinen, jonka elinaika tiedetään päivälleen, Hän syntyi 13. päivänä marraskuuta 354 Pohjois-Afrikan Numidiassa Tagasten kaupungissa. Hänen isänsä Patricius oli pakana, mutta äiti Monica oli kristitty. Isä oli ammatiltaan decurio eli kymmenmiehisen kunnallisneuvoston jäsen. Tämä virka ei liene palkkaukseltaan ollut parhaita, koska perhe näyttää jatkuvasti eläneen ahtaissa taloudellisissa olosuhteissa. Augustinus ei ollut Patriciuksen ja Monican ainoa lapsi. Hänellä oli veli, jonka nimi oli Navigius, ja sisar, jonka nimeä ei mainita. Augustinus oli todennäköisesti vanhempi kuin Navigius. Augustinus oli vanhempiensa lempilapsi ja ylpeys. Häntä rakastettiin enemmän kuin veljeä ja sisarta, ja hän itse kertoo, että häntä nimitettiin “hyvien toiveiden pojaksi”. Jo poikasena hän olikin älykäs, hänellä oli nopea käsityskyky, vilkas mielikuvitus ja herkkä luonteenlaatu. Samalla hänessä paloi miltei tyydyttämätön kunnianhimo varhaisvuosista lähtien.

Augustinus on antanut isästään käsityksen, jonka mukaan hän ei ollut siveellisesti kovinkaan esikuvaksi kelpaava, ja hän oli henkiseltä tasoltaankin keskinkertainen. Hän oli aistillinen ja helposti kiivastuva luonne, mutta samalla hyväntahtoinen ja leikkisä. Hän harrasti yksinomaan maallisia asioita ja oli vieras kristilliselle uskolle lukuunottamatta elämänsä viimeistä vuotta. Hänet kastettiin vähän ennen kuolemaansa 371. Augustinus kuvailee, miten Monica palveli nöyrästi vaikeaa miestään ja voitti hänet lopulta väsymättömällä rukouksellaan kristityksi.

Kristillisellä kirkolla ei olisi Augustinusta, ellei sillä olisi Monicaa. Niin syvä ja ratkaiseva on ollut tämän äidin vaikutus poikaansa. Monica oli lähtöisin kristitystä perheestä, ja hänet oli kastettu jo Augustinuksen nuoruuden aikana. Jotkut tutkijat ovat olleet kuitenkin sitä mieltä, että kun Monicasta on tehty legendaarinen hahmo ja kristityn äidin täydellinen esikuva, on ainakin osaksi yliarvioitu hänen uskonsa kypsyyttä. Kukaan ei kiellä, että hän oli aina kunniallinen, rakastettava, uhrautuva ja viisas nainen ja perheenäiti. Mutta usein vedotaan itse Augustinuksen äidistään piirtämään kuvaan ja hänen sanoihinsa, että vaikkakaan Monica ei liikkunut synnin Baabelin pahimmilla kaduilla, hän kuitenkin vielä harhaili joillakin sen kujilla.

Tutkimuksessa on myös väitetty, että Monican into Augustinuksen puolesta johtui pikemminkin äidin kunnianhimosta kuin siitä, että hänellä olisi ollut todellinen, vakava huoli poikansa hengellisestä ja siveellisestä kehityksestä. Niinpä on huomautettu siitä, että Monica puhkesi kyyneliin vasta sitten, kun Augustinus kääntyi manikeolaisuuteen, tuohon itämaiseen sekauskontoon, jonka persialainen Mani oli perustanut. Manikeolaisuutta mainostettiin filosofisena kristinuskona, ja se väitti omistavansa täydellisen totuuden. Se lähti maailmassa vallitsevasta dualismista, vastakohta-asetelmasta, jonka mukaan valkeus ja pimeys, hyvä ja paha, käyvät jatkuvaa taistelua keskenään. Siveysopissa vaadittiin mitä ankarinta pidättyvyyttä, ruumiin ylösnousemus kiellettiin, koska ruumis on aineellinen ja paha. Vanhaa testamenttia ei vain arvosteltu, vaan se hylättiin, ja kristinuskon pelastuskäsitys korvattiin itämaisilla kosmogonisilla taruilla sekä filosofisella tiedolla ja askeesilla. Augustinus oli jo lähellä 30. ikävuottaan, kun hän vapautui manikeolaisuuden sensualistis-materialistisen systeemin lumouksesta. Mutta sen jälkeen hän vaipui ns. uuden akatemian epäilyn filosofian aaltoihin. Tämän kauden päätyttyä Augustinuksen kehityksessä alkoi uusplatonilaisen filosofian harrastus, joka lähensi häntä kristinuskon ajatusmaailmaan. Uusplatonilaisen periodin katsotaan päättyneen 391.

Vanhempien kunnianhimo kohdistui Augustinuksen menestymiseen koulussa. Hän opiskeli ensin Tagastessa, sitten Madaurissa ja 17-vuotiaasta alkaen Karthagossa. Vanhemmat halusivat hänestä kaunopuheisuuden opettajaa, jolla oli vaikutusvaltainen asema senaikaisessa yhteiskunnassa. Kuitenkin kreikankielen opinnot olivat Augustinukselle suorastaan vastenmieliset. Mutta vanhempien toive toteutui, ja Augustinus valmistui heidän valitsemaansa ammattiin. Hengellisessä mielessä poika ei kuitenkaan täyttänyt odotuksia. Hän vietti äidin suureksi suruksi hyvin kevytmielistä elämää. Äiti rukoili lakkaamatta, ja Jumala vahvisti häntä antamalla rohkaisevan näyn. Hän oli unessa seisovinaan kukkulalla hyvin masentuneena. Silloin häntä lähestyi iloisena nuorukainen, joka kysyi, miksi hän oli murheellinen. Äiti kertoi surevansa poikansa kevytmielistä elämää. “Käänny ympäri, niin näet, että missä sinä olet, siellä on poikasikin.” Katsoessaan taakseen hän todella näki Augustinuksen seisovan samalla kukkulalla. Tästä näystä äiti sai voimaa niinä yhdeksänä vuotena, jolloin näytti, että rukouksista huolimatta ei mitään tapahtunut.

Äidin suureksi suruksi Augustinus muutti Roomaan 384 ja sai pian sen jälkeen huomattavan viran Milanossa. Tähän valtion ylläpitämään puhetaidon opettajan virkaan hän tuli 30-vuotiaana. Äiti halusi poikansa mukaan uudelle paikkakunnalle, mutta estääkseen sen Augustinus lähti yöllä salaa. Äiti seurasi häntä kuitenkin. Milanon aika merkitsi Augustinukselle ratkaisua. Kaupunki oli läntisen valtakunnan keskus, jossa oli myös piispanistuin. Piispana toimi tällöin Ambrosius, jonka saarnat saivat aikaan käänteen Augustinuksen elämässä. Ambrosius lienee ollut se piispa, joka lausui nuo yhä elävät sanat: “Niin monien rukousten lapsi ei voi joutua hukkaan.” Viimein tuli se päivä, jonka koittamista Monica oli läpi pitkien vuosien toivoen ja uskoen rukoillut. Jumala herätti Augustinuksen synnin unesta totuuden tuntoon. Monica oli ensimmäinen, joka sai tämän tietää. Pääsiäisenä 387 piispa Ambrosius kastoi Augustinuksen ja tämän epäaviollisena syntyneen pojan Adeodatuksen sekä heidän ystävänsä Alipiuksen. Monica kiitti ja ylisti Jumalaa sanoen, että nyt hänelle oli suotu kaikki, mitä hän tässä maailmassa oli kaivannut. Pian tämän jälkeen Monica sairastui vakavasti ja kuoli Rooman satamakaupungissa Ostiassa syksyllä 387. Tämän jälkeen kuoli myös Adeodatus, todennäköisesti noin 390.

Syksyllä 388 Augustinus oli palannut kotiseudulleen Numidiaan ja vietti syntymäkaupungissaan Tagastessa hiljaisuudessa luostarimaista elämää kolme vuotta. Hippo Regiuksen piispa Valerius vihki hänet papiksi 391 . Viisi vuotta myöhemmin hänestä tuli piispan lähin apulainen, koadjuuttori, piispan rinnalla toimiva prelaatti. Augustinus perusti lähelle Hippoa luostarin, joka luultavasti oli Afrikan ensimmäinen, Siitä tuli merkittävä laitos siksi, että se pappiskouluna toimi munkkien ja papiston teologisena yhdyssiteenä. Kun piispa Valerius kuoli 396, Augustinuksesta tuli hänen seuraajansa. Hän toimi piispanvirassaan lähes 35 vuotta laumansa uskollisena kaitsijana. Elämänsä viimeisinä vuosina hän tajusi yhä selkeämmin Rooman valtakunnan sortumisen olevan väistämättömästi odotettavissa. Hän kuoli Hippossa 28. elokuuta 430 vandaalien joukkojen parhaillaan hyökätessä kaupunkiin. Hän oli kuollessaan vain paria kuukautta vaille 76-vuotias. Monivaiheisen vaelluksensa viimeiset päivät hän vietti lukemalla katumuspsalmeja, jotka hän oli kirjoittanut huoneensa seinälle kiinnitetylle taululle. Kerrotaan, että hänen silmistään valuivat kyyneleet joka kerta, kun hän luki noita psalmeja.

Ansiokkaasti hoidettua piispanvirkaa tärkeämmäksi on arvioitava Augustinuksen kirjallinen luomistyö. Hän taisteli kirjallisella rintamalla paitsi edellä mainittua manikeolaista harhaoppia, varsinkin donatolaisia ja pelagiolaisia vastaan. Donatolaisuus oli skismaattinen liike, joka sai nimensä Karthagon piispan Donatus Suuren mukaan. Huomattava määrä Hippon asukkaistakin oli donatolaisia. Tämän liikkeen kannattajat käsittivät kirkon pyhästi elävien ihmisten yhteydeksi ja tahtoivat erottaa syntiset kirkon jäsenyydestä. He väittivät katolisen kirkon piispojen ja pappien suorittamien toimitusten olevan pätemättömiä. Tosin hekin pitivät piispuutta välttämättömänä, mutta vaativat, että piispojen tuli olla Pyhän Hengen täyttämiä henkilöitä. Augustinus huomautti heille, että kirkon ja sen jokaisen jäsenen pyhyyttä ei voi vaatia nykyisen ajan puitteissa. Samalla hän totesi kirkosta eroamisen rakkauden puutteeksi ja pyhän häpäisyksi. Taistelu donatolaisuutta vastaan johti hänet selvittämään teologisesti käsitystään kirkosta ja sakramenteista. Kun brittiläinen munkki Pelagius opetti, että ihminen syntyy synnittömänä maailmaan ja voi myös elää synnittömästi, Augustinus kehitti tältä taustalta lähtien oppiaan synnistä ja armosta.

Augustinuksen kirjallinen tuotteliaisuus on ikäänkuin rannaton valtameri. Omaa työtään kriittisesti tarkastelevassa katsauksessaan Peruutuksia hän mainitsee kirjoittaneensa vuoteen 427 mennessä 93 teosta, jotka sisälsivät 232 kirjaa, vain kymmenen niistä on todettu hävinneen. Augustinuksen merkittävimpiin hengentuotteisiin kuuluu vuoden 400 vaiheilla syntynyt autobiografia Tunnustukset, joka yhä puolustaa paikkaansa yhtenä maailmankirjallisuuden luetuimpana omaelämäkertana ja itsetilityskuvauksena. Augustinus paljastaa avoimesti erheensä ja syntinsä lapsuutensa ja nuoruutensa päivistä alkaen tunnustaen varsinkin aistillisuutensa ja epärehellisyytensä. Hänen uskonopillinen pääteoksensa on 15 kirjaa sisältävä, vuosina 399-419 laadittu tutkimus Kolminaisuudesta. Vuosilta 396-397 oleva Kristityn taistelusta rohkaisee vastustamaan Paholaista ja synnin houkutuksia. Noin vuosina 395 ja 420 syntyivät kirjoitukset valheesta ja valhettelemista vastaan. Ehkä vuonna 400 kirjoittamassaan teoksessa Munkkien työnteosta Augustinus vaatii, että munkkien tulee itse työllään hankkia toimeentulonsa. Useissa kirjoituksissaan hän ylistää neitseellistä elämää, mutta myös avioliittoa. Hänen monista raamattutieteellisistä töistään on mainittava ennen muita teos Kristillisestä tieteestä, joka suurimmaksi osaksi on kirjoitettu vuosina 396-397. Vuosien varrella hänen kynästään on lähtenyt suuri määrä Vanhan ja Uuden testamentin selityksiä sekä saarnoja ja puheita. Augustinuksen tärkein kirjallinen aikaansaannos on kuitenkin suurteos Jumalan valtakunnasta, joka ilmestyi osina kolmentoista vuoden aikana (413—426). Tämän historianfilosofisen teoksen syntyyn antoi hänelle aiheen pakanain yhä uudelleen toistama väite, että kristityt olivat suututtaneet Rooman jumalat, jotka vihoissaan sallivat Alarikin tuhota kaupungin 410. Augustinus kumoaa pakanain väitteet ja osoittaa, ettei heidän uskonnostaan ja jumalistaan ole kenellekään hyötyä. Jumalan valtakunta-ajatukseen keskittyvän teologian suurena klassisena edustajana Augustinus ei ole tähän päivään mennessä menettänyt ajankohtaisuuttaan. Hänen suuri teoksensa kuvaa jykevin vedoin kahden toisiaan vastaan taistelevan valtakunnan, Jumalan vihollisten yhteisön eli maallisen valtion (civitas terrena) ja Jumalan valtakunnan (civitas Dei) rajua taistelua. Kun Augustinus samaistaa Jumalan valtakunnan ja katolisen kirkon sen ajallisena ilmenemismuotona, hän on siten ratkaisevasti vaikuttanut roomalaiseen kirkko-oppiin. Varsinkin skolastiikan kirkko-opissa ilmenee Augustinuksen ajatus Rooman kirkon suuresta tehtävästä Jumalan valtakunnan orgaanina.

Kun on arvioitava Augustinuksen opillisia katsomuksia, hänessä on nähtävä yhtä hyvin filosofi kuin teologi. Hänen ajatusmaailmansa on filosofisten ja teologisten aatteiden yhdistelmä. Hän on pysynyt aina uusplatonilaisena, kuitenkin niin, että uusplatonilaisuus on muuntunut kristilliseksi elämänkatsomukseksi. Augustinuksen Jumala-kuvassa erottuu kaksi piirrettä: Jumala on toisaalta rakastava ja armahtava tahto, toisaalta puhdas, kaiken yläpuolelle korotettu, olemassaolevan absoluuttinen alkusyy. Maailman synnyn Augustinus ymmärtää Raamatun luomiskertomuksen mukaisesti: Jumala on luonut kaiken tyhjästä.

Perisynnin luonteen Augustinus esittää selväpiirteisesti Aadamin lankeemusta seuranneena yleisenä turmeluksena ja syyllisyytenä. Perisyntiä hän luonnehtii ylpeytenä ja röyhkeytenä, Jumalasta, muuttumattomasta hyvästä luopumisena ja kääntymisenä muuttuvaisen ja aistillisen hyvän puoleen. Jokainen lapsi on jo siitessään perinyt synnin. Augustinus sanoo, että ihmissuvun osaksi on tullut Aadamin synnin kirous, ja koko ihmiskunta on kadotuksen joukkoa (massa perditionis). Perisynnin seurauksia ovat ylpeys (superbia) ja syntinen himo (concupiscentia).

Kristuksesta Augustinus opettaa, että hänessä on kaksi luontoa: hän on sekä Jumala että ihminen, mutta yksi persoona. Syntisen ihmisen lunastuksesta hän sanoo, että Saatana saattoi Aadamin lankeemuksen tähden esittää jonkinlaisen oikeudellisen vaatimuksen saada ihmiset haltuunsa, mutta Kristus teki ristinkuolemallaan tyhjäksi tämän vaatimuksen.

Lunastuksemme ja pelastuksemme perustuu viime kädessä Jumalan armoon. Armo-oppi oli Augustinukselle niin hallitseva, että kirkko on antanut hänelle kunnianimen “armon opettaja” (doctor gratiae). Jumalan armon koko täyteys on Kristuksessa Jeesuksessa. Kun Kristus tuli ihmiseksi ja kärsi ristinkuoleman nöyränä Jumalan Karitsana, hän on siten sovittanut meidän ylpeytemme, antanut itsensä uhriksi ja suorittanut velkamme. Augustinus tähdentää mitä voimakkaimmin Jumalan armon vastustamattomuutta ja järjenvastaisuutta, paradoksaalisuutta, kun se kohdistuu heikkoihin ja arvottomiin. Tämä armo saadaan kasteessa, ripissä ja ehtoollisessa. Sakramentteihin kätketty Jumalan armo ilmenee uskovalle ihmiselle ainoana pelastuksen toivona. Armo on todella valtava, vastustamaton voima, joka liikuttaa koko maailmankaikkeutta. Armo lahjoittaa syntien anteeksiantamuksen se vapauttaa ihmisen tahdon synnistä ja rakkaudesta syntiin.

Augustinuksen armo-opin kulminaatiokohta on Jumalan ennaltamääräys, predestinaatio. On sanottu, että predestinaatio-opin syvin syy on pelastusvarmuus. Pelastuksen asiassa ei mitään voida jättää ihmisen varaan, sillä silloin kaikki muuttuu epävarmaksi. Pelastus ei ole riippuvainen ihmisen tahdosta, vaan yksinomaan Jumalasta, joka jo iankaikkisuudessa on säätänyt tietylle määrälle valittuja pelastuksen. Näissä valituissa Jumalan armo vaikuttaa vastustamattomasti jättämättä heitä koskaan. He ovat saaneet hellittämättömyyden ja kestävyyden armon, mutta kadotetut lankeavat, koska heiltä puuttuu tämä armo. Kuitenkaan Augustinus ei voi tyydyttävästi selittää, miksi Jumala tahtoo toisten pelastuvan, mutta ei kaikkien. Viittaus siihen, että Jumala on majesteetti, joka ei ole päätöksistään ja teoistaan vastuussa kenellekään, on ristiriitainen ja riittämätön.

Kun on kysymys Augustinuksen merkityksestä, ei ole unohdettava hänen osuuttaan kristillisen valtiokäsityksen luojana. Valtio kuuluu Jumalan maailmanhallinnan piiriin. Luodessaan ihmisen Jumala muokkasi hänen sielunelämänsä niin, että hänestä tuli kehittyä yhteiskunnallinen olento. On syystä torjuttava väite, että Augustinus katsoo valtion synnin seuraukseksi. Hänen mukaansa valtion tehtävänä on rauhan ja järjestyksen säilyttäminen ja sellaisten elinolosuhteiden luominen, että ihminen voi ajallisen elämänsä puitteissa kypsyä iäisyyttä varten.

Pyhimyselämänkerta on Yrjö Luojolan kirjasta Meidän ovat isät (KATT 1987).
Kirjan hinta on 8,95 eur. Pyhän Augustinuksen muistopäivää vietetään 28.8.

Piispamme saarna hiippakunta-juhlassa Stella Marisissa

Rakkaat hiippakuntalaiset!

Tänä juhlapäivänä tunnustamme, että Jumalanäiti otettiin maanpäällisen elämänsä päätteeksi taivaaseen. Hän on nyt ikuisesti Poikansa luona. Niin kuin Raamattu todistaa, hänen nimensä ja elämänsä on kaiverrettu syvälle pelastushistoriaan. Hän uskoi Jumalan sanan ja antautui sille kokonaan. Vaikka hänelle ilmestyneen enkelin sanat kuulostivatkin uskomattomilta, Maria vastasi uskossa ja kuuliaisuudessa sanoen: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanot.” Lk.1:37-38.

On vaikea kuvitella mitä olisi tapahtunut, jos Maria olisi silloin sanonut ”ei”. Tuolla vastauksella olisi epäilemättä ollut ratkaiseva vaikutus ihmisen pelastushistoriaan, sillä Marian kyllä-vastauksesta sai alkunsa meidän Pelastajamme, Jeesuksen Kristuksen, ihmiseksi tuleminen.

Viedäkseen pelastustyönsä päätökseen Jumala on alusta alkaen tarvinnut ihmisiä, jotka täyttävät hänen tahtonsa. Tällaisia olivat Abraham, Mooses, patriarkat ja profeetat, Johannes Kastaja, apostolit ja lopulta kaikki ne ihmiset, jotka ovat olleet kirkon rakennuskiviä.

Jumalan tahdon toteuttaminen ei ole aina yksinkertaista. Siitä huolimatta Maria ei enkelin ilmestyessä vältellyt tai paennut, vaan hän suostui Jumalan tahtoon. Näin Mariasta tuli esimerkki kaikille kristityille, joista jokainen on kutsuttu edesauttamaan pelastustyön toteutumista. Ja meidät kaikki on kutsuttu olemaan uskollisia Jumalan suunnitelmalle. - Ei ainoastaan sille yleiselle suunnitelmalle, että säilytämme kirkon uskon ja välitämme sen tuleville sukupolville. Meidät on kutsuttu olemaan uskollisia myös sille suunnitelmalle, jonka Jumala toteuttaa meissä ja meidän kauttamme. Tämä suunnitelma merkitsee pyhäksi tulemista, pyhänä elämistä, pyhänä kuolemista ja ykseyttä pyhyydessä Jumalan kanssa taivaassa, jossa Maria nyt on.

Nykyään kuulee usein, että pyhyys on jotain vanhanaikaista tai jopa mahdotonta. Mutta juuri näinä aikoina, joina pyhyyttä väheksytään tai sille jopa nauretaan, paavi julistaa katolisen kirkon nimissä monia naisia ja miehiä autuaiksi ja pyhiksi. Heidän elämänsä todistaa, että pyhyys on mahdollista, jopa välttämätöntä ja että se tuo näkyväksi ihmissielun kauneuden.

Pyhät ovat kristillisen elämän esikuvia erityisesti meidän aikanamme, jona kymmentä käskyä yritetään etäännyttää ihmisten omastatunnosta, lainsäädännöstä ja yhteiskunnallisesta elämästä. Näin on tänä aikana, jolloin niin paljon syntymättömiä lapsia surmataan, ihmisalkioita käytetään tutkimusaineistona, avioliiton ja perheen arvoa ei kunnioiteta, köyhiä ihmisiä riistetään tai erilaiset ideologiat asetetaan ihmisoikeuksien edelle.

Näitä tekoja perustellaan usein ihmisen vapaudella tai sosiaalisilla välttämättömyyksillä. Silloin kuitenkin unohdetaan, että ihmisen vapauden perusta ei ole se, että hän voi tehdä mitä haluaa. Vapaus perustuu sille, mikä todella on hyvää, mikä ilmaisee ihmisen arvon ja mikä on sopusoinnussa hänen tehtävänsä kanssa niin avioliitossa, perheessä, yhteiskunnassa kuin hänen suhteessaan Jumalaankin.

Siksi paavi ei julista ainoastaan sääntökuntalaisia, pappeja ja piispoja autuaiksi ja pyhiksi, vaan myös paljon sellaisia maallikkoja, jotka ovat seuranneet Jeesuksen Kristuksen opetusta. Pyhiä eivät ole ainoastaan marttyyrit, vaan yhä useammin tunnustajat. He ovat pysyneet uskollisina Jumalalle, he ovat arvostaneet Jumalan käskyjä, he ovat seuranneet elämässään Jeesusta Kristusta, he ovat pitäneet häntä Mestarinaan sekä kuunnelleet hänen evankeliumiaan ja kirkon opetusta. Heillä on ollut myös rohkeutta todistaa uskostaan muiden edessä.

Näihin pyhiin kuuluu pyhä Birgitta. Tämän vuoden aikana olemme muistelleet hänen elämäänsä, persoonaansa ja tekojaan. Silti pyhää Birgittaa, sen paremmin kuin muitakaan pyhiä, ei tule ainoastaan ihailla. Heidän elämänsä ei ole ollut vain kaunista kertomusta. He ovat ihmisiä, joille kirkko ja yhteiskunta ovat paljon velkaa. Samalla he ovat ihmisiä, jollaisia kirkko ja yhteiskunta yhä kipeästi tarvitsevat.

Jokaisena aikakautena pyhät ovat olleet kirkon ja yhteiskunnan todellisia tukipilareita. Juuri pyhät ovat kirkon jatkuvan uudistumisen ja yhteiskunnan inhimillistämisen voimavara, koska he ovat olleet avoimia ja herkkiä Jumalalle ja sille, mikä kuuluu ihmisen loukkaamattomaan hyvään.

Heillä on ollut myös terve käsitys kirkosta. He ovat tietäneet, että kirkko ei ole inhimillinen instituutio, vaan se on Jeesuksen Kristuksen kirkko. Hän yksin päättää, eivätkä ihmiset, minkälainen hänen kirkkonsa on ja mitkä periaatteet sitä koskevat. Jos kirkko ei ole uskollinen tehtävälleen ja tekee virheitä, niiden syynä ei ole Jumala, vaan ihmiset, jotka kuuluvat kirkkoon ja edustavat sitä. Silloin nämä syyllistyvät syntiin ja vääristävät omalla elämällään Jeesuksen Kristuksen työtä ja opetusta.

Raamattu painottaa selvästi ja myös kirkkohistoria osoittaa, että todellinen kirkon uudistuminen toteutuu ainoastaan silloin, kun sen jäsenet tekevät parannuksen ja palaavat evankeliumiin ja apostolien uskoon. Näin paavi toteaa viimeisessä apostolisessa kehotuskirjeessään Kirkko Euroopassa. Kirkon uudistuminen alkaa pyhien elämästä ja esimerkistä.

Meillä on ollut monia pyhiä paaveja, piispoja ja pappeja, jotka ovat säilyttäneet apostolisen opetuksen ja siten näyttäneet tien pyhyyteen ja yhä vielä näyttävät. Samoin meillä on ollut lukemattomia pyhiä maallikoita, jotka ovat kulkeneet evankeliumille uskollista tietä ja yhä kulkevat. Nimenomaan he ovat antaneet kirkolle sisäistä voimaa ja tukeneet paavia, piispoja ja pappeja. Näihin pyhiin kuuluvat esimerkiksi pyhä Henrik, pyhä Franciscus, pyhä Dominicus, pyhä Birgitta ja pyhä Katariina Sienalainen. Tällaisia pyhiä on elänyt myös meidän aikanamme, kuten esimerkiksi autuas paavi Johannes XXIII, pyhä Ursula Ledóchowska, Kalkutan autuas Äiti Teresa, autuas birgittalaissisar Maria Elisabeth Hesselblad, pyhä kapusiini-isä Pio tai pyhä Josemaria Escrivá, Opus Dein perustaja. Olen vakuuttunut siitä, että tällaisia pyhiä elää myös edelleen kirkossa, esimerkiksi paavimme, lukuisat lähetystyöntekijät tai ne kristityt, joita tänäänkin vainotaan. Olen vakuuttunut myös siitä, että pyhiä ihmisiä elää myös meidän hiippakunnassamme ja he ovat kirkkomme rakennuskiviä. Näistä kaikista pyhistä tuomme tänään Marian kautta kiitoksen Jumalalle. Samalla me pyydämme, että Maria olisi esikuvamme tiellä pyhyyteen ja että hän aina pysyisi puoltajanamme. Aamen.

+ Józef Wróbel SCJ
Helsingin piispa

"Jeesuksen sotilaita" Suomessa

Miles Jesu (Jeesuksen sotilas) on maallikoille tarkoitettu kirkollinen yhteisö, jonka tarkoitus on "juurruttaa maailmaan katolisia tavoitteita ja päämääriä, jotta Kristuksen valtakunta voimistuisi ja Hänestä tulisi kaiken ihmiselämän keskus". Kaksi yhteisön jäsentä käytti kesällä Suomea ponnahduslautanaan matkallaan Venäjälle. Heidän tarkoituksensa on siellä avata hoitokoti katulapsille.
Mutta mikä on tuon uuden kirkollisen todellisuuden historia? Mistä kaikki on saanut alkunsa? Mitkä seikat yhteisön hengellisyydessä korostuvat.

Historiaa ...

Miles Jesun perusti espanjasta Yhdysvaltoihin siirtynyt sääntökuntapappi Alphonsus Maria Duran vuonna 1964. Perustamiseen johti isä Duranin kokemus Cursillo-liikkeestä, jonka idea yksinkertaistettuna on kristinuskon perusteiden käsitteleminen yleensä viikonlopun kestävissä tapaamisissa ja evankelioimisen omaksuminen.

Isä Duran halusi syventää tätä lähestymistapaa uskoon erityisesti maallikkojen kutsumuksena ja otti Cursillo-liikkeen ja pyhän Antonius Maria Claretin ajatukset perustamansa Miles Jesu -maallikkoinstituutin lähtökohdaksi. Liikkeen maallikkojen kutsumusta pyhyyteen ja evankeliumin levittämiseen korostava henki sopi erinomaisesti 60-luvun mullistuksia täynnä olevaan ja sen jälkeiseen aikaan. Korostihan myös Vatikaanin II kirkolliskokous vain vähän myöhemmin täsmälleen samoja ajatuksia. Hiukan alle neljässäkymmenessä vuodessa Miles Jesu on levinnyt 13 maahan. Siihen kuuluu hieman yli tuhat jäsentä.

... ja tätä päivää

Miles Jesun toiminta maallikkojen kutsumusta tukevana yhteisönä lähtee luonnollisesti liikkeelle siitä, minkälaisessa elämäntilanteessa kukin jäsen on. Sen jäsenistöön kuuluu joitakin pappeja ja piispoja, mutta valtaosa on tavallisia maallikoita, perheellisiä tai yksineläviä. He kuuluvat kaikki samaan "uskon perheeseen", konsekroituina, tyypillisesti miesten tai naisten yhteisöissä asuvina jäseninä, tai vastaavasti joko naimisissa olevina tai naimattomina jäseninä.

Yhteinen spiritualiteetti vahvistuu jäsenten "ykseydestä tavoitteissa, hengessä, rakkaudessa, rukouksessa ja sekulaarin maailman kristillistämisessä". Heidän hengellisyytensä keskeiset tunnuspiirteet ovat selvät:

Tärkeimpänä he pitävät taipumatonta uskollisuutta pyhälle isälle ja kirkon opetusviralle uskossa ja moraalissa. He korostavat juuri siksi olevansa yksinkertaisesti "katolisia, ei konservatiiveja eikä liberaaleja".

Heitä leimaa myös pyhyyden jano, jonka pitäisi näkyä kullekin ominaisena tapana olla käytettävissä. Eukarististista Kristusta he palvovat ja kunnioittavat hartaasti. He rakastavat suuresti myös Neitsyt Marian tahratonta sydäntä. Heidän toimintaansa pitäisi aina leimata todellisen maallikkouden ja maailman Jumalan suunnitelman mukaiseksi muuttamisen henki.

Jokaisen jäsenen ensisijainen kutsumus on elää omaa elämäänsä omien katolisten ihanteidensa mukaisesti. Tämän lisäksi Miles Jesun tyypillisiin työmuotoihin kuuluvat katolista uskoa käsittelevien pienjulkaisujen tuottaminen ja jakaminen, köyhien ja kodittomien auttaminen, pojista ja tytöistä huolehtiminen sekä heidän kouluttamisensa.

Yksi erikoinen piirre on kuningatar Isabellan autuaaksijulistamisprosessin edistäminen.

Jatkuvuutta

Yksi mielenkiintoinen ja ehkäpä näkyvin osa Miles Jesun toimintaa ovat jokavuotiset Path to Rome -konferenssit (www.pathtorome.com), joissa katolilaisiksi kääntyneet vaikuttajat kertovat uskostaan ja kääntymyksensä syistä. Seuraava konferenssi järjestetään marraskuun alkupuolella Wienissä Itävallassa.

Englannissa Miles Jesu on perustamansa Continuity-liikkeen kautta saanut paljon huomiota. Liike tukee katolisuuteen kääntymässä olevia tai uskonsa jossakin vaiheessa menettäneitä palaamaan takaisin "isiensä uskoon". Sen kautta katolisuuteen on päätynyt myös esimerkiksi Lontoon entinen anglikaanipiispa, nykyinen monsignor Graham Leonard, joka toteaa kääntymyksestään näin: "Paavin virka antaa kirkolle keskeisen auktoriteetin, joka on sekä yleismaailmallinen että samalla myös henkilökohtainen ... Katoliseksi tuleminen muutti suhteeni Jumalaan."

Isabella Katolilainen

Jumalan palvelija, kuningatar Isabella Katolinen (1451-1504) oli Kastilian kuningatar, josta vuonna 1479 tuli miehensä Ferdinandin kanssa Espanjan kuningas ja kuningatar. Hänet tunnetaan etevänä Kastilian hallitsijana, joka osoitti suurta hurskautta ja rohkeutta. Hän vaikutti mm. inkvisition käyttöönottoon ja kannatti Kolumbuksen retkiä.

Marko Tervaportti

Respekt-seminarium efterlyser nollvision för självmord

Föreningens namn Respekt pekar på dess arbete att sprida respekt för människolivet allt frän befruktningsögonblicket till den död som Gud avsett för varje individ.

Rigmor Stain jämförde med andra dödsorsaker, t.ex. trafikolyckor (600 dödsfall/är) och arbetsolyckor (100/är) - i de sammanhangen läggs det ned Stora belopp på förebyggande insatser och där finns en offentlig debatt kring nollvisioner.

Bengt Säfsten efterlyste just en nollvision för suicid. Hän är intermedicinare vid Akademiska sjukhuset i Uppsala, som varje dygn tar emot i genomsnitt två fall av patienter som tagit en överdos.

Bengt framhöll att suicid ofta resulterar i att anhöriga förlorar inte bara den som tagit livet av sig utan även vänner, bekanta och ibland även den naturliga församlingsgemenskapen.

Susanne Ringskog, psykiater verksam vid Nationellt samfund för suicidforskning och prevention, redogjorde för erfarenheterna av eutanasi i Oregon(USA), Australien, Nederländerna och Belgien.

Hon satte ljuset på den falska bild av en ”värdig” död som ofta ges av eutanasi. l själva verket resulterar insatsen i sju procent av fallen i kramper/kräkningar för den döende. i 16 % av fallen dör inte patienten som beräknat, utan man måste göra ett andra försök .

Susanne Ringskog varnade även för det ”sluttande plan” man upplevt i Nederländerna. Eutanasi omfattades där frän början av ett strikt regelverk. Nu har detta luckrats upp så att även deprimerade, handikappade och mentalt efterblivna barn och tonåriga dödas.

Susann Ringskog sa också att mänga får eutanasi utan att ha efterfrågat det; i Nederländerna förekommer ca 1000 fall av eutanasi per är, där den drabbade aldrig bett om att fä dö. Susanne Ringskog berättade att den palliativa (lindrande) värden i Nederländerna blivit svårt eftersatt, som resultat av landets liberala inställning till eutanasi.

Pater Johannes-Maria Störksen, karmeliterbroder i Norraby och psykiater, menade att suicid är ett resultat av den s.k. dödskultur vi lever i; relationsaspekten har fördunklats, vi ser människoliv som redskap och eliminerar varandra i stället för att hjälpa varandra. Hän menade att svaret ligger i det fjärde budet (Du skall älska din nästa såsom dig själv), samt i den gyllene regeln (allt vad ni vill att människorna skall göra för er, det skall ni också göra för dem).

Seminariearrangör var Respekt och man höll till på Ersta sjukhus Stockholm. Ovanstående har KM saxat ur Respekts eget referat.

Märta Aminoff

Hjälp för kyrkan i nöd

Jag har flere gånger berättat om olika former av hjälpverksamhet som organisationen Hjälp för kyrkan i nöd ägnat sig at. Organisationens grundare premonstratenspatern Werenfried van Straaten, dog i januari men da hän på grund av sjukdom överlåtit det praktiska arbetet i andra händer för något är sedan, fortsätter verksamheten nu utan avbrott i hans anda.

När organisationen grundades på 1940-talet gällde hjälpen i första hand mat at svältande katoliker i Öst-Europa. Senare har tryckpunkten gått över till andlig föda. En av de viktigaste formerna för denna hjälp är den lilla barnbibeln som tryckts på otaliga språk i upp till 40 millioner exemplar och som även funnits hos oss. Den har nu följts av en liten katekes i liknande utförande. Den thailändska biskopen George Phimphisan, som kallas flygfältsöversättaren, för att hän utnyttjar alla väntestunder till att översätta religiösa böcker, har översatt båda dess böcker till thailändska. En biskop frän Myanmar har översatt katekesen till burmesiska. Barnbibeln kom nyligen ut på pidgin-engelska och spreds da till 18 stift på Papua/New Guinea samt till Salomonsöarna. Översättningen till Kazakiska fick man färdig just före påvens besök i landet.

Denna lilla bok som nu följs av katekesen har alltså en spridning och en betydelse som vi inte har i Finland riktigt kan begripa. I mänga fattiga länder är den barnens enda egna bok. Förutom att den ger barnen tillfälle att lära kanna Gud, har den också ofta varit barnens första läsebok i vilken de lärt sig läsa. Om landet är så fattigt att det ej kan uppehålla ett tillräckligt tätt nät av skolor faller det helt naturligt på församlingarna att ge barnen den första skolgrunden. De små bibelböckerna som kommer som gåva till stiftet får da sin dubbeluppgift. l en av organisationens bulletiner säg jag en bild av en ung präst med den lilla Bibeln i sin hand. l bildtexten sade hän att hän både lärt sig läsa ur denna bok och fått sin prästkallelse ur den.

För att fortsätta böc-kernas goda inverkan gör organisationen sitt bästa för att understöda seminarier och seminarister. I Ukraina bygger den nu ett seminarium för 150 studenter. Det blir en del av ett center för högre teologiska studier. Understöden går at mänga olika håll. Är 2001 understödde organistionen 16.865 seminarister. Av dem var 1229 frän Afrika, 950 frän Asien, 4.964 frän Latinamerika och 9.722 frän Öst-Europa. Allt detta arbete bygger på gåvor och understöd av vanliga enskilda människor. Jag tycker att vi bör be för arbetet, så att källorna inte sinar.

Suicidstatistik för Sverige

l 1500/år tar sitt liv (år 2000)
l 15000/år försöker ta sitt liv (stort mörkertal)
l 150000 har allvarliga tankar kring suicid
l 1 miljon kommer i kontakt med någon, som förlorat en närstående genom suicid (= självmord).

Siffrorna presenterades av Rigmor Stain, docent vid Karolinska Institutet och medlem i SPES (Suicid Prevention och Efterlevandes Stöd). Det skedde under ett nyligen genomfört Respekt-seminarium om suicid.

Märta Aminoff

In memoriam

Sisar Claremaria Weaver CPPS 2.4.1912-27.7.2003

Hiippakuntaamme kantautui heinäkuun lopussa tieto pitkään Suomessa toimineen kalleimman veren sisar Claremarie Weaverin kuolemasta Yhdysvalloissa. Hän oli yksi neljästä ensimmäisestä Suomeen tulleesta sääntökuntansa jäsenestä hoivaten täällä mm. lapsia ja vanhuksia vuosina 1939-1945. Toisen maailmansodan päätyttyä hän oli myös mukana Englantilaisen koulun perustamisessa. Aina eläkkeelle jäämiseensä saakka vuonna 1980 sisar Claremarie omisti elämänsä opettaakseen useille sukupolville matematiikkaa, musiikkia ja muita aineita.

Tunnustuksena ansioistaan sisar Claremarielle on myönnetty esim. Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan jäsenmerkki sekä Sotainvalidien Veljesliiton kultainen ansiomerkki. Hän oli antanut luostarilupauksensa vuonna 1933.

KATT

Hiippakunnassamme aloittaa tänä syksynä toimintansa kansainvälinen Redemptoris Mater –pappisseminaari. Vastaavanlaisia, neokatekumenaalisen tien tukemia hiippakuntiin perustettuja seminaareja on kymmeniä eri puolilla maailmaa, Pohjoismaissa vastaava seminaari aloitti toimintansa Tanskassa jo ennen vuosituhannen vaihdetta.

Mutta miksi avata seminaari Suomessa juuri nyt? Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan kirkkoherra ja uuden seminaarin rehtori, isä Marino Trevisini antaa vastauksen: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Myös Euroopassa, jossa sekularisaatio on kestänyt jo pitkään, kirkko on heikko ja se on vaikeassa tilanteessa. Perheen tilanteen vaikeutuminen on siitä selvin merkki. Siksi neokatekumenaalisen tien perustajat ovat pyhän isän toiveiden mukaisesti nähneet tarpeelliseksi uusien pappiskutsumusten ja lähetystyötä tekevien perheiden tukemisen uuden evankelioinnin hengessä.”

Isä Trevisini jatkaa vielä: ”Juuri tämän uuden evankelioinnin takia ensimmäiset Redemptoris Mater –seminaarit perustettiin. Niiden perusta on paavin profeetallisessa visiossa ja kirkolliskokouksen jälkeen syntyneiden kirkollisten todellisuuksien toiminnassa.” Hän mietiskelee ja sanoo vielä: ”Luulen, että tämä on syynä siihen, että piispamme halusi perustaa seminaarin – vastatakseen kouriintuntuvalla tavalla paavin pyyntöön ja myös hiippakuntamme tarpeita ajatellen.”

Palvelualttiina kaikkialle maailmaan

”Tällä hetkellä hiippakunnassamme toimii kaksi Redemptoris Mater –seminaarin Roomassa käynyttä pappia, isä Paolo (Berti) Oulussa ja isä Cristiano (Magagna) Helsingissä. Heidän kokemuksensa ovat myös auttaneet seminaariajatuksen edistymisessä.” Isä Trevisini toteaa vielä, että ”aluksi ajattelimme lähinnä yhteistyötä Kööpenhaminan seminaarin kanssa, mutta lopulta kävi ilmeiseksi, ettei heillä ollut tarvittavia valmiuksia toimintansa laajentamiseen.” Siksi ajatus pikkuseminaarin perustamisesta myös Suomessa kypsyi.

Yksi kansainvälisen pappisseminaarin eduista on sen valmius palvella kirkkoa kaikkialla maailmassa. Muualta tulevat seminaristit ovat tavallaan jo Suomessa lähetystyössä. Sama tilanne toistuu, jos tulee tilanne, jolloin piispaa pyydetään lähettämään hiippakuntansa pappeja auttamaan toisia paikalliskirkkoja – ja jos hänellä on mistä valita. ”Silloin hiippakunta on kuin lähetystyössä itsekin”, isä Trevisini innostuu.

Kuusi kutsumusta

Seminaarissa opiskelee tänä vuonna kuusi opiskelijaa. Kaksi on kotoisin Dominikaanisesta tasavallasta, muut Chilestä, Espanjasta, Equadorista ja Puolasta. Heidän opintonsa alkoivat vuosi sitten Sveitsin Luganon teologisessa tiedekunnassa, jota varten he edelleen opiskelevat. Siksi tie vie välillä intensiivikursseille Luganoon, välillä taas joku professori käy luennoimassa Suomessa. ”Ehkäpä luennoitsijoita voisi saada omastakin takaa, onhan papistossamme myös tohtoreita”, isä Trevisini pohdiskelee.

Toistaiseksi seminaristit asuvat hajasijoitettuina eri puolilla Helsinkiä. Tavoitteena on luonnollisesti riittävän suuri huoneisto, jossa kaikki voisivat olla yhdessä. Opiskelu on kuitenkin pääsääntöisesti itsenäistä. Hengellistä ohjausta ja myös ohjausta opinnoissaan seminaristit saavat esim. isä Magagnalta. Heillä on edessään nyt toinen vuosi filosofiaa, sen jälkeen alkaa kolmivuotinen teologian opiskelu. Isä Trevisini tähdentää vielä: ”Lopuksi, ennen vihkimyksiä heillä on edessään vielä pari vuotta pastoraaliharjoittelua.”

Suomeenkin tulleiden seminaristien taustalla häämöttää neokatekumenaalinen tie. Siinä – ja paavin koolle kutsumissa maailman nuortenpäivissä - on heidän kutsumuksensa kasvualusta. He ovat ilmaisseet valmiutensa palvella kirkkoa missä tahansa päin maailmaa, ja sen tien he ovat nyt aloittaneet. ”He ovat tulleet muualta maailmasta Suomeen. Mutta he ovat myös valmiita lähtemään takaisin maailmaan, lähetystyöhön, sinne, missä heitä milloinkin tarvitaan.”

Mikä on Redemptoris Mater –seminaari?

Kirkkoherra Marino Trevisini selittää: ”Se on hiippakunnan pappiskandidaattien koulutusta varten perustettu laitos, seminaari, jolla on kolme tunnuspiirrettä: Se on hiippakunnallinen, piispan perustama, ja se toimii samalla yhteisymmärryksessä neokatekumenaalisen tien johdon kanssa noudattaen hiippakunnallisten seminaarien normeja. Se on myös missionäärinen, lähetyshenkinen, sillä sen valmistamat papit ovat piispan pyynnöstä valmiita lähtemään kaikkialle maailmaan. Ja lopulta se on myös kansainvälinen, koska seminaristit tulevat monista eri maista ja maanosista. Tämä on selvä osoitus toisaalta kirkon katolisuudesta ja toisaalta seminaristien valmiudesta palvella koko yleismaailmallista kirkkoa.”

Hän jatkaa: ”Toivon, että tämä seminaari voisi ohjata seminaristeja kasvamaan papillisen koulutuksensa myötä tiukassa yhteydessä paikalliseen kulttuuriin ja pastoraaliseen työhön hiippakunnassamme. Samalla heillä on suora yhteys siihen kristillisen kasvatuksen tiehen, jossa heidän kutsumuksensa on syntynyt, kuten paavi neuvoo apostolisessa kehotuksessaan Pastores dabo vobis (n. 68.).

Marko Tervaportti

Lue myös selventävä Denverin arkkipiispa Charles Chaputin OFM.Cap. haastattelu internetissä:
http://www.archden.org/archbishop/docs/6_04_03 _redemptoris_mater.htm

Hiljainen suuruus: kymmenen näkökulmaa pyhään Joosefiin. 5/10

Oikeudenmukaisuuden mies

Ensi sijassa Joosef, pyhän neitsyen puoliso, on oikeudenmukainen. Hän on oikeudenmukaisuuden mies. Hänen persoonallisuutensa rikkaus ja syvyys tulevat näkyviin tuossa yhdessä sanassa, jonka evankeliumit hänelle osoittavat. ”Ihmisen todellista arvoa ei voi mitata viettelevistä menestyksistä saadun katinkullan, vaan sisäisen järjestyksen ja hyvän tahdon määrällä.”

Kuka on oikeudenmukainen? Oikeudenmukainen on se, joka kunnioittaa toisen oikeuksia, ennen kaikkea Jumalan oikeuksia. Oikeudenmukainen on se, josta tulee Jumalan käskyjen täydellinen seuraaja. Olla oikeudenmukainen tarkoittaa olla täysin tosi, täysin vilpitön ja puhdas, ilman petoksen henkäystäkään. Olla oikeudenmukainen tarkoittaa, ettei koskaan julista ennenaikaisia, epäoikeudenmukaisia tuomioita – ei sanoin eikä ajatuksin.

Oikeudenmukaisen ihmisen sanaan voi luottaa, hänen mielenlaatunsa on selkeä ja varma, kestävä ja päättäväinen, niin etteivät vallalla olevat mielipiteet päivästä toiseen heittele häntä sinne tänne. Oikeudenmukainen ihminen tietää olevansa sidottu totuuteen, hän perehtyy siihen täydellä voimalla ja seuraa sitä luottavaisesti.

Tätä kaikkea on olla oikeudenmukainen. Ja tätä kaikkea pyhä Joosef oli. Hän oli oikeudenmukainen, koska hän jatkuvasti pyrki noudattamaan rakkauden lakia.

Hiljainen suuruus on kymmenosainen mietiskely pyhästä Joosefista.
Se on alunperin ilmestynyt itävaltalaisessa St. Josef -lehdessä (Heft 6, 2001).

Nuoret pyhiinvaelluksella Lourdesissa: Yhtä kansaa kaikista kansoista

Lourdesin 2003 vuoden pastoraaliteema on ’yhtä kansaa kaikista kansoista’. Siksi on hienoa, että juuri tänä vuonna suomalaiset nuoret saivat edustaa paikalliskirkkoamme yhdessä merkittävimmistä Neitsyt Marian ilmestymispaikoista ja kokea itse samalla konkreettisesti kuuluvansa ’Jumalan kansaan kaikista kansoista’ – niihin 5-6 miljoonaan pyhiinvaeltajaan, jotka saapuvat vuosittain Ranskan Lourdesiin.

Vuoden pastoraaliteema tuli pyhiinvaeltajien monikansallisuuden lisäksi esille erityisesti messuissa esim. uhrilahjoissa, rukouksissa sekä koristeluissa. Itse asiassa juuri messut osoittautuivat yhdeksi matkamme kohokohdista niin nuorten kuin aikuistenkin mielestä.

Kansainvälisissä messuissa koki koko universaalin kirkon läsnäolon: piispoja, pappeja ja maallikkoja ympäri maailmaa sekä terveitä että sairaita, nuoria ja vanhoja ihmisiä, kukin saapunut Lourdesiin omine rukousaiheineen. Messuihin oli helppo osallistua kielivaikeuksista huolimatta ja tunnelma oli todella upea.

Ensimmäisenä iltana osallistuimme kansainväliseen nuorten messuun yhdessä n. 4000 nuoren kanssa. Oli hienoa kuulla kun Suomenkin ryhmä toivotettiin erikseen tervetulleeksi messun alussa.

Pyhiinvaellukseen kuuluu pieniä vastoinkäymisiäkin

Lourdesin matka tuntui todelliselta pyhiinvaellukselta vaikka matkustimmekin paikanpäälle lentokoneella. Koko vaelluksen aikana oli erityisen kuumaa (n. 40 °C) ja asuimme vielä korkean mäen päällä, jonne kiipeäminen oli todellinen haaste.

Ruoka ja majoitus vaatimattomassa nuorisokylässä muistuttivat nuorten mielestä ajoittain ”vankilaolosuhteita”. Stelliksen kesäleirit ja ateriat tulivat usein mieleen todellisena luksuksena! Näköala Pyreneille oli kuitenkin mahtava kuten myös mahdollisuus asua niin monen katolisen nuoren kanssa ympäri maailmaa.

Loppujen lopuksi jopa nuorisokyläänkin teki mieli palata uudelleen. Yhdessä opettelimme näkemään oleellisen.

Pilkahdus Lourdesin sanomaan

Tutustuimme Lourdesin sanomaan sanktuaarion nuorisovastaavien ja -pappien avulla mm. kiertokävelyillä, ristintiellä ja hartaushetkissä. Näimme myös videon Bernadetten elämästä. Kävimme jopa kylpemässä Lourdesin vedessä sekä teimme pienen pyhiinvaelluksen 4 km päähän Bartresiin, jossa Bernadette asui lapsena kahteen eri otteeseen.

Parasta ehkä kuitenkin oli mahdollisuus palvella tutustumamme amerikkalaisryhmän mukana ja kutsumana vapaaehtoisina muutaman päivän ajan. Pääsimme heidän kanssaan tutustumaan erilaisiin sanktuaarion palvelutehtäviin kuten ohjaamaan väkijoukkoa Marian kynttiläkulkueessa, rukoilemaan ruusukkoa (myös suomeksi!) ja laulamaan esirukoilijoiden kanssa niin kulkueen aikana kuin kylpyihin jonottaneiden kanssakin. Ryhmämme jäseniä oli myös kylvettämässä pyhiinvaeltajia sekä kuljettamassa juna-asemalla rullatuoli- ja sänkypotilaita junasta bussiin.

Kaikki palvelutehtävät aloitettiin aina yhteisellä rukouksella. Oli erityisen kaunista nähdä kuinka lämpimästi sairaat ja kärsivät ihmiset otettiin vastaan ja miten heitä palveltiin kristillisellä rakkaudella ja ilolla! On selvää että juuri sairaat ja syrjityt kuuluvat Lourdesin Vip-asiakkaihin. Heissä voimme nähdä Kristuksen kasvot ja heidän avullaan voimme palvella Kristusta muissa ihmisissä.

Se on mahdollisuus, jota toivoisi mahdollisimman monelle hiippakuntamme jäsenelle!

Irene Alvarez

Surujen Maria

Lapsuusvuosina oma äiti on se henkilö, jolle lapsi kertoo surunsa ja pyytää äitiään joskus välittämään asian myös perheen isälle. Jeesuksen äiti on kaikkien äiti, ja hänelle voin kertoa tuskani hädän hetkellä. Voin luottaa siihen, että pyhä Maria ymmärtää huoleni, sillä hän tuntee ihmislapsen ilot ja surut oltuaan itsekin äiti maan päällä eläessään. Tiedän, että enkelit kuljettivat Pyhä Marian sielun Jumalan syliin, ja voin pyytää häntä rukoilemaan puolestani Jumalaa siinä kuin täällä maailmassa eläviä ystäviänikin.

Surujen neitsyt, mater dolorosa, tuo minulle mieleen Medjugorjen. Kävin muutamia vuosia sitten Bosnia Herzegovinassa, entisen Jugoslavian alueella sijaitsevassa Medjugorjen kylässä. Neitsyt Marian uskotaan vuonna 1981 ilmestyneen siellä viidelle nuorelle kyläläiselle. Medjugorjeen tulleista pyhiinvaeltajista jäi mieleeni se, miten lähes jokaisella oli rukousnauha kädessä tai kaulassa heidän kiivetessään kivikkoista vuorenrinnettä kohti Podbdron huippua. Minäkin ostin matkamuistomyymälästä kaksi pientä rukousnauhaa, vaaleansinisen ja kullanvärisen. Rukousnauhat eivät olleetkaan tuttuja viiden dekadin nauhoja, vaan niissä oli seitsemän kolmen helmen sarjaa.

Vein vaaleansinisen rukousnauhan tuliaiseksi ystävälleni. Hän kertoi, että rukousnauha oli Marian seitsemän surun rukousta varten. Seitsemän surun ruusukossa uskontunnustuksen jälkeen luetaan seitsemän kertaa Isä meidän, Terve Maria ja Kunnia. Ennen kunkin triadin alkua mainitaan yksi Marian seitsemästä surusta: 1. Simenonin profetia, kun Jeesuslapsi vietiin ympärileikattavaksi (”miekka on käyvä sydämesi lävitse”) 2. pako Egyptiin 3. Jeesuksen katoaminen temppelissä 4. Jeesuksen kohtaaminen matkalla Golgatalle 5. Ristiinnaulitseminen 6. ristiltä ottaminen 7. Kristuksen hautaaminen.

Kirkon historian mukaan enkelin tervehdystä Marialle luettiin jo 500-luvulla, mutta sen käyttö yleistyi keskiajalla ja silloin siihen lisättiin sydäntäsärkevä pyyntö: ”Pyhä Maria, Jumalan äiti, rukoile puolestamme nyt ja kuolemamme hetkellä.” Kuolema ei ollut 1300-luvun puolivälistä lähtien mikään yllätysvieras, kun Euroopassa riehunut ruttotauti ”musta surma” vei kuolemaan miljoonia ihmisiä. Tauti surmasi Suomenkin asukkaista lähes kolmasosan. Ave Maria rukouksessa Pyhän Marian toivottiin levittävän suojelevan viittansa syntisten yli ja varjelevan kuoleman ja helvetin kauhuilta.

Matkat paikkoihin, joissa on mahdollisuus nähdä aitoja keskiajan tauluja ja veistoksia, ovat suorastaan sielunhoitoa nykyajan ihmiselle. Kristilliselle taiteelle oli 1300-luvulla ominaista voimakas tunnelataus ja syvästi inhimillinen sävy. Lempeä äiti lapsensa kanssa, neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi kuvattiin läheisyyttä ja keskinäistä rakkautta hehkuen.

Myös Kristuksen kärsimyskuolemaa korostettiin ja lempeästä äidistä tuli Tuskien äiti, Mater Dolorosa, joka vuodatti kyyneliä poikansa ristin juurella. Neitsyt Maria oli mukana koko kristityn elämässä, mutta kenties läheisin kuoleman ympäröimälle kristitylle oli surujen neitsyt, joka poikansa kanssa kantoi ihmiskunnan yhteistä kärsimystä. Sekä äidin rakkautta että kärsimystä kuvaa Rooman Pietarin kirkossa renessanssiajalta peräisin oleva Michelangelon Pieta-veistos, jossa ristiltä alasotettu Kristus lepää äitinsä Marian käsivarsilla.

Vaikka missä hyvänsä voi rukoilla, niin erityisen mieluisaa on rukoilla paikoilla, joissa on tapahtunut ihmeitä. Katolinen kirkko ei ole vahvistanut parinkymmenen vuoden takaisten Marian ilmestysten aitoutta, mutta siitä huolimatta ajattelen usein Medjugorjen Neitsyt Mariaa, joka ilmestyi varoittamaan maailmaa uhkaavista sodista. Bosnialaiset nuoret olivat hämmentyneitä yliluonnollisia tapahtumien edessä ja pyysivät neuvoja erään näkijän isoäidiltä. Isoäiti kehotti nuoria etsimään totuutta rukoilemalla Marian seitsemän surun rukousta ja jättämään asian Pyhälle Marian sydämelle. Isoäiti kuului varmaankin siihen sukupolveen, jonka lapsuuskodissa oli tapana lukea iltaisin perheen yhteinen ruusukkorukous. Ruusukkoa voi toki rukoilla yksinkin, mutta yhdessä rukoilemisessa on aina se erityinen vaikuttavuus lupauksesta, jonka mukaan siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu yhteen Kristuksen nimessä, siellä Hän on heidän keskellään. Ja tukena on lisäksi Pyhä Maria - surujen ymmärtäjä.

Rosarium

Pater noster; qui es in caelis, sanctificetur nomen tuum. Adveniat regnum tuum. Fiat voluntas tua sicut in caelo et in terra. Panem nostrum quotidianum da nobis hodie. Et dimitte nobis debita nostra, sicut et nos dimittimus debitoribus nostris. Et ne nos inducas in tentationem. Sed libera nos a malo. Amen.

Ave Maria gratia plena, Dominus tecum. Benedicta tu in mulieribus et benedictus fructus ventris tui Jesus. Sancta Maria, Mater Dei, ora pro nobis peccatoribus, nunc et in hora mortis nostrae. Amen.

Gloria Patri et filio et spiritui Sancto - sicut erat in principio et nunc et semper- et in saecula saeculorum. Amen.

Anemone

Hälsningar från diasporan!

Våra egna sudaneser kom hundra procentigt i kyrkan. Sångerna hade övats fint och alla var fulla av entusiasm. Fader Zenon var djupt inspirerad.

Hela juli har varit ovanligt varm t.o.m. här långt i norr i Österbotten. Vi har fått höra, att det är varmare här än i Sudan i Afrika! De som påstår detta är äkta sudaneser och det bor över hundra personer i Vasa och Karleby tillsammans. De första kom redan för två år sedan men största delen först denna vår till oss. De är kvotflyktingar, vilket betyder, att de får stanna i Finland. Alla är kristna; största delen är katoliker. Några har hunnit studera 4 - 5 år teologi i prästseminarium och kan i framtiden bli till stor hjälp för oss. Alla är unga, många är gifta och har en mängd bruna små barn runt sig.

Vi har firat mässa med fader Zenon och dessa sudaneser i olika luth. kyrkor i Karleby. Till fredagen den 25 juli hade vi inbjudit Vasa sudaneserna till oss för att fira mässa. Vi visste inte hur många som skulle komma och till vår förvåning var den beställda bussen full: 58 personer allt som allt och däribland ca 20 barn.

Undertecknad for med buss på förhand till Vasa eftersom jag anade, att det kunde bli problem under den långa resan. Allt gick i alla fall bra men det svåraste var att få alla barn in i bussen, då det fanns en så trevlig lekpark i närheten. Den 2-timmar långa resan gick fint med sånger och psalmer från Afrika. Böner lästes på arabiska och varje bön slutade med orden ”Kokkolassa, amen”. Också jag lärde mig några refränger på lokalt afrikanskt språk, då de upprepades så ofta. I Karleby firade vi mässa på engelska i församlingshemmet Koivuristi i Björkhagen, var sudaneserna bor en bit utanför själva staden. Fader Zenon välkomnade alla och även vår diakon var emot oss. Denne sistnämnda anade föga vad församlinghemmets sal en gång skulle användas till, när han ritade den för ca 20 år sedan.

Våra egna sudaneser kom hundra procentigt i kyrkan (50 pers.) och de hade verkligen planerat allt mycket bra på förhand. Sångerna hade övats fint och alla var fulla av entusiasm: taket höll på att lyftas mot himlen. Också fader Zenon var djupt inspirerad och höll sin predikan om ”Två fiskar och fem bröd” såsom Jesus en gång mitt i människohopen.

Mässan räckte över en timme så téet och saften med lämpligt tilltugg smakade bra efteråt. Sudaneserna fick lära känna varandra och roligt hade de: det skrattades och diskuterades livligt.

Så kom avskedets stund och ett varmt tack till alla – i synnerhet Tammerfors församling för busskjutsen. Ännu vet vi inte när nästa stora afrikanska mässa skall firas men åtminstone skall vi försöka få våra egna sudaneser till kapellet i Jakobstad den 30 aug., då vår kyrkoherde åter kommer på besök.

Gud vare tack för dessa nya katoliker!

A-M. Korpela