Sydämen asia

Jos kohta katolinen uskomme onkin järkevää, on se ennen kaikkea kuitenkin sydämen asia. Silloinkin, kun on kysymys yhteisten asioiden hoidosta, politiikasta, on tarpeen, ettei sydämemme sisältö jää piiloon. Pelkästä oman edun tavoittelusta tai takinkääntämisen avulla saavutetusta hetkellisestä hyödystä tuskin kukaan todella kasvaa – ainakaan pyhyydessä.

Kansanedustaja Timo Soinin esimerkki pitkän linjan poliittisena vaikuttajana muistuttaa meitä siitä, ettei katolilaisten todellakaan ole tarkoitus linnoittautua omiin gettoihinsa vaan osallistua koko sydämestään yhteiskunnallisten asioiden hoitoon. Vaikka emme eläkään tästä maailmasta, elämme silti tässä maailmassa. Ja tulihan Kristuskin juuri valaisemaan maailman kaikki kolkat. Miten voisimme toteuttaa kristillistä kutsumustamme, ellemme itse osallistu evankeliumin (uuteen) levittämiseen kaikkialle ympäristöömme, myös ja nimenomaan sinne, missä yhteisistä asioista päätetään?

Ensi vuoden europarlamentti- ja kunnallisvaalit antavat jokaiselle mahdollisuuden täyttää aloittaa. Ehkäpä sitä ennen ehdimme vaikuttaa vielä ”jumalattomaan” EU:n perustuslakiluonnokseenkin? – Olisiko siinä neuvoa-antavan kansanäänestyksen paikka, vai olemmeko kaikki muka sellaisen perustuslain kannalla, jossa kristinuskon merkitystä Euroopalle ei edes mainita?

Niin tai näin, nämä yhden tunnetun, asioista perillä olevan arkkipiispan sanat on hyvä pitää mielessä: ”Poliittista vapautta ei voi perustaa relativistiseen ajatteluun, jonka mukaan kaikki käsitykset ihmisen hyvästä olisivat samanarvoisia.” Juuri niin, siksi meidänkin on aika avata sydämemme ja mennä kaikkeen maailmaan.

Marko Tervaportti

Media

Vain perheet pääsevät tähtiin (Tiede 6/2003) Pitkien avaruusalusten miehistönä on tavallisesti uskottu olevan miesyhteisöjä tai talviunta nukkuvia astronautteja. Väestötieteilijä, antropologi John Moore sanoo, että tämä on psykologinen mahdottomuus. Hän uskoo, että avaruuden valloittajien on oltava nuoria perheitä. Perheellä on valmis selviytymismalli, vanhemmuuteen perustuva hierarkia ja luonnollinen roolijako. Ratkaisulla on historiallinen edeltäjäkin: polynesialaiset valloittivat Tyynenmeren saaret lähettämällä niille kanooteilla nuoriaan.

Perheolot ratkaisevat nuoren hyvinvoinnin Stakesin vastavalmistuneen tutkimusohjelman mukaan eri kunnissa perheiden elinoloissa on merkittäviä eroja. Esimerkiksi joka viidennessä kunnassa noin vajaa neljännes nuorista ilmoitti, että heidän perherakenteensa oli jokin muu kuin isän ja äidin muodostama ydinperhe. Perheolosuhteet selittävätkin Stakesin mukaan nuorten hyvinvoinnin eroja enemmän kuin kuntien ominaisuudet.

Usko ja tiede (Kotimaa 37/2003) Uskontotieteilijä Timo Koistinen ja matemaatikko Osmo Pekonen kommentoivat kosmologian professori Kari Enqvistiä, jonka mukaan fysiikan maailmankuva ei edellytä Jumalaa. Koistisen mukaan Jumala ei kuulu luonnontieteellisen tutkimuksen piiriin, sen sijaan uskonto on palannut filosofiaan. Pekonen siteeraa paavi Johannes Paavali II:sta, jonka Fides et Ratio -kiertokirjeen mukaan usko ja järki ovat kuin kaksi siipeä, joilla ihmishenki nousee totuuden mietiskelyyn.

Miss USA: Naiset säädyllisessä asussa kirkkoon (Kath.net) Vuoden 1995 Miss USA, Heather Whitestone McCallum, on puuttunut Yhdysvalloissa keskusteluun kirkkoon sopivasta pukeutumisesta. Hänen mukaansa "on olemassa monia kirkkoja, jotka eivät paljonkaan välitä pukeutumisen viisaudesta tai sopivuudesta. Usein näemme ennen kaikkea nuoria naisia, jotka tulevat messuun minihameissa tai selän paljaaksi jättävissä vaatteissa - ja kuitenkin meidän pitäisi keskittyä Jumalan palvontaan. Onhan se lisäksi kiusaus miehille, kun näytämme niin paljon ihoamme." Missin mukaan on väärin, että kirkot eivät puutu pukeutumiseen. "Ilman siveätä pukeutumista kristityt eivät todella voi palvoa Jumalaa saatikka voittaa maailmaa Kristukselle", hän arvioi.

Mediapalsta ottaa vastaan vinkkisi tai lyhyen lainauksesi muista tiedotusvälineistä,
mieluiten sähköpostitse olli.orkoneva@catholic.fi.

Pyhä ruusukko hiippakunnassamme

Kaikista Jumalalta saamistamme lahjoista kauneimpia ovat usko, hänen rakkautensa ja toivo hänessä. Ne luovat perustan sille, että voimme olla yhteydessä häneen. Itse asiassa hän itse kääntyy puoleemme, ilmoittaa itsensä ja tahtoo antaa meille armonsa ja rakkautensa. Meidän on puolestamme vastattava tähän ilmaiseen lahjaan. Vastauksemme muodostuu Jumalan ottamisesta vastaan uskossa: ”Minä uskon sinuun”. Se on samalla myös vastaus hänen rakkauteensa: ”Minä rakastan sinua”. Lopuksi vastauksesta käy ilmi toivomme häneen: ”Sinussa on toivoni”.

Jo Raamattu osoittaa meille, että usko, rakkaus ja toivo voivat saada eri ilmaisumuotoja. Yksi tällaisista muodoista on rukous. Siinä voimme suoraan kääntyä suoraan Jumalan puoleen hänen lapsinaan ja kutsua häntä ”Isäksi”. Rukous on myös erityinen lahja, koska siinä lähestymme yhä enemmän Jumalaa. Siten rukouksesta tulee sisäisen voiman lähde, joka sallii elää jokapäiväistä elämäämme evankeliumin totuuden mukaisesti eli täyttää omat kristityn velvollisuutemme, joita ilman usko, Jumalan rakkaus ja toivo jäävät vain tyhjiksi sanoiksi.

Emme saa kuitenkaan unohtaa, että rukoileminen on myös todellinen velvollisuus. Ihmisen kuuluu kunnioittaa omaa Luojaansa ja Lunastajaansa. Jeesuksen opetuslapset ymmärsivät tämän velvollisuuden, kun he pyysivät häntä: ”Herra opeta meitä rukoilemaan”. Raamattu tarjoaa monia muitakin esimerkkejä rukouksesta ja on itse todellinen rukousten lähde ennen kaikkea psalmeissa. Apostolien teoista ja apostolisista kirjeistä voimme nähdä miten ja millä sanoilla ensimmäiset kristityt rukoilivat.

On olemassa erilaisia rukouksen muotoja. Niihin kuuluvat palvominen, pyyntörukous, esirukoukset, kiitosrukous ja ylitysrukoukset. Lisäksi rukous voi ilmentyä ääneen rukoilemisena, äänettömänä sielun rukouksena ja mietiskelynä.

Ääneen rukoillessa käännytään Jumalan puoleen kuuluvin sanoin joko yksin tai muiden kanssa. Äänettömässä sielun rukouksessa käännytään Jumalan puoleen sanoilla, jotka kumpuavat suoraan sydämestä: silloin puhun Jumalalle sydämessäni esittäen hänelle kiitokseni, kunnioitukseni, tarpeeni, huoleni ja toiveeni. Mietiskelyssä ihminen syventyy ajatuksissaan, mielikuvissaan ja toiveissaan ennen kaikkea Jumalan ja hänen ihmiseksi tulleen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, salaisuuksiin. Mietiskelyn kohteena voi olla myös pyhimysten elämä, varsinkin Jumalanäidin osallisuus hänen Poikansa elämän salaisuuksissa.

Kaikki eri tavat rukoilla ovat hyviä ja ne voidaan yhdistyvät toisiinsa pyhässä ruusukossa. Kirjoitan teille siitä nyt erityisellä tavalla, koska olemme päättämässä sitä pyhän ruusukon vuotta, jonka pyhä isä julisti vuosi sitten julkaistessaan kiertokirjeen Neitsyt Marian ruusukko. Vieraillessani tänä vuonna seurakunnissa myös itse pyrin puhumaan saarnoissani ruusukkorukouksesta. Nyt tässä kirjeessä haluaisin vielä kerran toistaa kehotukseni ruusukon rukoilemiseksi mahdollisuuksien mukaan vaikkapa joka päiväkin.

Mikä on pyhä ruusukko ja miksi se on niin tärkeä? Kuten pyhä isä kirjoittaa edellä mainitussa kiertokirjeessään: ”Neitsyt Marian ruusukko, joka Jumalan Hengen vaikutuksesta on asteittain kehittynyt toisen vuosituhannen kuluessa, on lukuisien pyhien rakastama rukous ja kirkon opetusviran suosittelema rukous. Yksinkertaisuudessaan ja syvällisyydessään se on edelleenkin... hedelmiä kantava rukous”.
Vaikka pyhä ruusukko onkin mariaaninen rukous, itse asiassa se kristologinen rukous, sillä sen ytimessä on Jeesuksen Kristuksen persoona. Pyhää ruusukkoa rukoileva liittyy Mariaan, joka vuorostaan johdattaa hänet mietiskelemään Jeesuksen Kristuksen pelastustyötä sekä pohjatonta rakkautta Isää ja kaikkia ihmisiä kohtaan.

Itse asiassa ruusukkorukouksessa Terve Maria -sanojen myötä silmiemme edessä vilahtavat tärkeimmät tapahtumat Jeesuksen Kristuksen elämästä. Vanhassa muodossa ne muodostuivat iloisista, murheellisista ja kunniakkaista salaisuuksista. Johannes Paavali II ehdotuksesta voimme myös mietiskellä ”valoisia salaisuuksia” eli muutamia erityisen tärkeitä hetkiä Jeesuksen julkisesta elämästä. Ne ovat: 1) Jeesus kastetaan Jordanissa, 2) hän ilmoittaa itsensä Kaanaan häissä, 3) hän julistaa Jumalan valtakuntaa ja kutsuu kääntymykseen, 4) hänen kirkastumisensa ja 5) hän asettaa eukaristian, joka on pääsiäissalaisuuden sakramentaalinen ilmaisu.

Samalla pyhä ruusukko rukous voi olla syvästi yhdistynyt myös meidän henkilökohtaiseen elämäämme. Ruusukkoa rukoillessamme voimme itse asiassa sulkea kymmenen helmen kokonaisuuksiin kaikki sellaiset tapahtumat, jotka liittyvät henkilökohtaiseen elämäämme, perheemme, kansamme, kirkkomme ja koko ihmiskunnan elämään. Ilomme, kärsimyksemme ja menetyksemme voimme yhdistää pyhää ruusukkoa rukoillessamme Vapahtajamme ja hänen Äitinsä iloihin, kärsimykseen ja kunniaan.

Pyhä ruusukko on hedelmällinen ja tehokas rukous. Jumalanäiti on monet kerrat pyytänyt rukoilemaan sitä ja luvannut kirkon tunnustamissa ilmestyksissään runsaasti hengellisiä hedelmiä niille, jotka vastaavat hänen kutsuunsa. Me kaikki, yhdessä muiden tässä maassa asuvien kanssa, tarvitsemme todella paljon tätä taivaallista tukea niin maanpäällistä elämäämme kuin omaa pelastumistamme ajatellen. Maailma tänään tarvitsee todella tämän rukouksen hedelmiä, sillä se on jatkuvasti sodan kynnyksellä ja satoja ihmisiä tapetaan attentaateissa ja konflikteissa. Tämän rukouksen hedelmiä tarvitsee todellisesti myös kirkkomme.

Haluaisin jakaa teidän kaikkien kanssa, rakkaat hiippakuntalaiset, iloni siitä, että nykyään useat kymmenet meistä (yli neljäkymmentä) rukoilevat pyhää ruusukkoa joka päivä yhdessä. He kokoontuvat yhteen joko kodeissa tai kirkoissa. He ovat jo hieman järjestäytyneet. Jäsenet ilmaisevat toisilleen uskonnollisia kokemuksiaan ja jakavat keskenään rukousaikomuksensa. Hiippakunnassamme on varmasti monia henkilöitä, jotka haluaisivat liittyä tähän ryhmään. Kaikki ovat sydämellisesti kutsuttuja ja jokainen hyväksytään mukaan.

Minun luvallani kyseisen ryhmän moderaattorina toimii sisar Anna Helsingin ursuliinisisarten yhteisöstä. Hänelle voivat ilmoittautua ne, jotka haluavat liittyä ryhmään. Hän auttaa mielellään myös niitä, jotka eivät vielä tiedä, miten pyhää ruusukkoa rukoillaan, haluavat tietää tarkemmin tästä rukouksen muodosta tai joilla on mitä tahansa muita asiaa liittyviä kysymyksiä. Hän vastaa myös kaikista ryhmää koskevista käytännön asioista.

Kaikki teidät kutsun mietiskelemään yhdessä Marian kanssa Jeesuksen Kristuksen elämän ja kuoleman salaisuuksia, ja siunaan teitä koko sydämestäni.

+ Józef Wróbel SCJ
Helsingin piispa

Ruusukkopiiri

Hyvä hiippakuntalainen

Tahdon jakaa kanssasi sen ilon, jota minulle tuo aktiivisesti toimiva ruusukkorukouspiirimme, ja kertoa, mistä se on saanut alkunsa.

Pyhän isän julistama ruusukon vuosi on alkanut lokakuussa 2002 ja päättyy vuoden 2003 lokakuussa. Saimme ajatuksen perustaa Jyväskylän pyhän Olavin seurakuntaan ruusukkorukouspiirin tämän juhlavuoden kunniaksi. Apostolisessa kirjeessään Rosarium Virginis Mariae pyhä isä kuvaa kauniisti ruusukkorukouksen merkitystä elämässämme:

”Ruusukon uudenlainen löytäminen aikanamme merkitsee syventymistä katselemaan Häntä, joka on meidän rauhamme... Kääntämällä katseensa Jeesukseen perheenjäsenet saavat takaisin kykynsä katsoa toisiaan silmiin, keskustella, osoittaa solidaarisuutta, antaa toisilleen anteeksi, elää Pyhän Hengen uudistaman rakkauden liitossa”.

Ruusukkorukous kuuluu kristilliseen perinteeseen. Se on ollut myös monien pyhien rakkain rukous (pyhä Birgitta, pyhä Josemaria Escriva, pyhä Ursula Ledochowska, ...), koska siihen mahtuu arjen koko sisältö. Arkielämä tuottaa kaikille ihmisille usein myönteisiä, mutta myös surullisia kokemuksia, joiden takia monet seurakuntalaiset ovat kääntyneet puoleemme ja turvautuneet esirukouksen voimaan.

Tiedän, että monet seurakuntalaisemme rukoilevat ruusukkoa jopa päivittäin. Siksi ehdotin heille voimiemme yhdistämistä ja ruusukon rukoilemista yhdessä. Vastauksena ehdotukseen eräs ruusukkopiiriläinen kirjoitti seuraavasti: ”Olen päättänyt liittyä ruusukkorukouspiiriin tämän juhlavuoden kunniaksi. Ruusukkoa rukoilen joka päivä ja olen tuntenut sen voimaa antavan vaikutuksen. En voisi elää ilman sitä rukousta. Jumala on johdattanut minua päivä päivältä vaikeuksien läpi. Kiitos Jumalalle.” Epäilin aluksi, löytyykö piiriin tarpeeksi ihmisiä, mutta lyhyessä ajassa eri-ikäisiä seurakuntalaisia ilmoittautui piiriin yli neljäkymmentä.

Aloitimme yhteisen rukoustaipaleemme sunnuntaina 9.3.2003. Jokainen piirin jäsen on lupautunut rukoilemaan joka päivä yhden ruusukon salaisuuksista. Yhdessä salaisuudessa rukoillaan Isä meidän -rukous, kymmenen kertaa Terve Maria sekä lopussa Kunnia Isälle. Näitä ennen kukin rukoilija palauttaa mieleensä hänelle sille kuukaudelle määrätyn ruusukon salaisuuden ja siihen liittyvät esirukousaiheet. Lisäksi piiri on mahdollisuuksien mukaan kokoontunut kirkkoon yhteiseen ruusukkorukoukseen joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina.

Kiitän Jumalaa teistä, jotka avoimin sydämin olette ottaneet vastaan kutsun yhteiseen rukoukseen, kantamaan toinen toistemme taakkoja, ”katselemaan Kristuksen kasvoja Marian kanssa”. Teidän suhtautumisenne, huolenpitonne yhteisistä asioista ja toisistanne on vahvistanut minua ja antanut kauniin todistuksen kristillisestä uskosta. Kiitos niistä rakentavista hetkistä, jotka kantavat eteenpäin uskonelämässä.

Ruusukon vuosi päättyy kohta, mutta ruusukkopiirimme jatkaa. Tahtoisin tarjota myös muiden seurakuntien jäsenille mahdollisuuden liittyä piiriimme. Siksi kutsumme teitä rukoilemaan ruusukkoa kanssamme, kantamaan vastuuta ihmiskunnan, kirkon, perheen, lähimmäistemme elämästä sekä vahvistamaan Kristuksen Hengen läsnäoloa rukouksessamme. Halutessasi voit tuoda esille rukouspyyntöjä, jotka ovat tällä hetkellä lähellä sydäntäsi. Sinun tehtäväsi olisi rukoilla joka päivä yksi ruusukon salaisuuksista. Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi ruusukkopiiriimme ja pyydämme sinua ilmoittamaan osallistumisestasi mahdollisimman pian postitse osoitteella:

sisar Anna Krasuska SJK
Tehtaankatu 2
00140 Helsinki

tai sähköpostiosoitteeseen: urs.sis@pp.inet.fi.

Ilmoittautumisesta tulisi käydä ilmi nimi, osoite, puhelinnumero ja seurakunta. Lisätietoja sisar Annalta, puh. 09- 636609.

Sisar Anna Krasuska SJK

Nimityksiä Helsingin hiippakunnassa

Helsingin piispa Józef Wróbel SCJ nimitti 2.9.2003 hiippakuntaamme historiallisen toimikunnan, jonka tehtäviin kuuluu mm. historiallisen esineistömme luettelointi. Toimikunnan jäsenet ovat Kalevi Pöykkö (pj.), Elina Bonelius, Markus Korhonen, Marja-Liisa Linder, Kaarina Pöykkö ja Kalevi Vuorela.

Piispa on nimittänyt yleisvikaari isä Tuomo T. Vimparin muiden työtehtäviensä lisäksi myös Katekeettisen keskuksen johtokunnan puheenjohtajaksi sekä tuomariksi hiippakunnan oikeusistuimeen.

KATT

Hiljainen suuruus: kymmenen näkökulmaa pyhään Joosefiin. 6/10

Uskon ja kuuliaisuuden esimerkki

Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi … Sentähden [usko] luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi (Vrt. Room. 4:18-22). Kirkko käyttää näitä pyhän Paavalin sanoja Roomalaiskirjeestä pyhän Joosefin juhlassa. Se liittää ne silloin Nasaretin Joosefiin, joka suuressa koettelemuksessaan osoitti luottavansa Jumalaan ”vaikka ei toivoa ollut” ja uskoi, kun hän näki, että hänen neitseellinen puolisonsa Maria odotti lasta.

Elisabet sanoi Vapahtajan äidille: ”Autuas sinä, joka uskoit …” Tämä sama autuus voidaan tietyssä mielessä nähdä myös Joosefissa. Myös hän vastasi myönteisesti Jumalan kutsuun. Ei sanoin, vaan teoin. Myös hän sai ilmoituksen enkeliltä, joka vihki hänet tuohon salaisuuteen. Joosef teki, mitä Herra oli käskenyt, ja otti vaimonsa luokseen — tuntien hänen äitiytensä salaisuuden. Joosef otti Marian luokseen poikansa Jeesuksen kanssa.

Näin Joosef osoitti halukkuutensa olla käytettävissä, melkein kuin Maria. ”Se, mitä hän teki, on mitä puhtainta uskon uskollisuutta … se liitti hänet aivan erityisellä tavalla Mariaan.”

Hiljainen suuruus on kymmenosainen mietiskely pyhästä Joosefista.
Se on alunperin ilmestynyt itävaltalaisessa St. Josef -lehdessä (Heft 6, 2001).

Tässä hän on: itsenäisyyden ajan ensimmäinen katolilainen eduskunnassa

Timo Soini on suomalaisessa politiikassa harvinainen lintu. Politiikan kentässä on tosin vuosikymmenet ollut nykyisin Perussuomalaisten miehittämä potero, jonka Veikko Vennamo kaivoi ja pitkälti aseistikin 1960- ja 1970-luvuilla. Tämän asemapaikan haltijaksi Soini esiintyy maltillisesti. Populismista on jäljellä sen verran kuin tarvitaan tiedotusvälineiden herättämiseksi.

Sen taidon Timo Soini osaa. Hollantilaisen maahanmuuttotulvaa vastustaneen puolueen saatua vaaleissa äänivyöryn, hän ei kiirehtinyt hyppäämään samaan kelkkaan, mutta hyödynsi tilanteen omalla tavallaan.

”Jos päättäjät eivät kuuntele kansaa, se valitsee tilalle sellaiset, jotka kuuntelevat”, Soini napautti, ja ylitti kirkkaasti uutiskynnyksen. Vennamolainen kieli, joka on rötösherroista alkaen tuottanut kansan suuhun lukemattomia juurevia ilmauksia, on jalostunut Soinin suussa tavaksi kiteyttää asiat lyhyesti. Niin nytkin, kun olemme aloittamassa jutustelua eduskunnan kahvilassa.

”Ei mustavalkoinen ole maailmankuvanakaan hassumpi. Se säästää monelta hörhellykseltä”, Soini avaa pelin hymyillen.

Katolinen usko on Soinille osa tätä maailmankuvaa, jossa asioilla on paikkansa, ja jossa tunnustetaan hyvä ja paha, eikä ainoastaan mielipidekysymyksiä. On kysyttävä, miten se näkyy hallituksen ja opposition vastakkainasettelussa?

”Ei se aina näy. Eikä hallitusta pitäisi muodon vuoksi haukkua, onhan oikeita aiheitakin, joista saa kiinni. Se on myös moraalisesti kestävämpää toimintaa. Politiikan roiskeessa se kyllä välistä unohtuu itse kultakin, se täytyy tunnustaa”, Soini vastaa.

On luonnollisesti paljonkin asioita, joissa ellei katolisuus suoraan, niin ainakin katolinen moraali tulee ajankohtaiseksi. Hautauslain käsittelyn yhteydessä veteraanit saivat erityiskohtelun, ja siellä on pitänyt erikseen huomauttaa, että luterilaisten ja ortodoksien lisäksi maassa on myös katolisia veteraaneja.

Lainsäätäjä ja moraali

”Lakivaliokunnan työssä tulee syksyllä esille homoadoptio ja keväällä käsiteltäneen avolesken asemaa. Silloin näihin törmää”, Soini sanoo

”En ole hyväksynyt adoptiolakia enkä homopariasiaa, mutta näihin asioihin on silti perehdyttävä ja asiantuntijoita kuultava. Vaikka perusviritys minulla on se, että moraalini tulee katolisesta arvomaailmasta, en silti perustele kantojani sillä että olen katolilainen. Totean että olen eri mieltä.”

Tulevaisuus tulee olemaan vaikeaa. Soini sanoo, että liberaalidemokraattinen yhteiskunta olettaa että voi olla monia perhemalleja. Perheeksi kutsutaan jo ihmisiä, jotka käyttävät samaa jääkaappia.

”Ja voi niin ollakin, mutta eri asia mitä pitää suosia. Minä käsitän perheeksi isän, äidin ja lapset. Se on näin. Minusta esimerkiksi puolisoiden yhteisverotus olisi hyvä asia.”

Palaamme parisuhdelakiin, joka on jäänyt kismittämään kansanedustajaa. Hän sanoo, että kansanedustajille annettiin siinä vapaat kädet koska laskettiin, että kokoomuksesta ja keskustasta tulee siten tarpeeksi ääniä lain puolelle. Soini lämpenee.

”Tämä rummutus ei tule loppumaan tähän. Se ei lopu ennen kuin mies vihitään miehen kanssa ja nainen naisen kanssa ’avioliittoon’, ensin siviilissä ja sitten luterilaisessa kirkossa. Se on tämän porukan tavoite”, hän naulaa.

”Ja hyökkäykset katolista kirkkoa vastaan johtuvat siitä, että siellä enemmistö on kirkon linjoilla. Kyllä uskonnollisella yhteisöllä on oltava omat oikeutensa. Raja silläkin on, esimerkiksi naisen silpominen uskonnollisten riittien varjolla ei enää kuulu tähän aihepiiriin.”

Moraalin rajat ovat vaikeat, ja aborttikysymys on suomalaisessa keskusteluilmapiirissä erityisen vaikea käsitellä katolisen ihmis- ja elämäkäsityksen pohjalta.

”Floridassa teloitettiin juuri murhan tehnyt mies, hän oli ampunut aborttilääkärin. Murha ja teloitus olivat väärin, ihmistä ei saa tappaa”, Soini pohjustaa.

”Suomessa abortti otetaan kuitenkin itsestäänselvyytenä, se on hyväksyttyä hommaa. Ja sitä minä en pidä oikeana. Olen aina sanonut että en hyväksy aborttia, enkä silloin mieti että tuleeko vai meneekö ääniä.”

Hän korostaa kuitenkin, että ei elämöi asialla eikä kanna sen puolesta julisteita pitkin katuja. Sillä kun ei saada aikaan vaikutusta, ei ainakaan sitä toivottua.

”Ymmärrän kyllä ihmisten epätoivon ja nämä polvirukoilijat. Kristityillä pitää olla sama ilmaisunvapaus kuin muillakin. Mutta vaarallisia nämä jutut ovat.”

Katolisuus löytyi maailmalta

Millainen oli Timo Soinin tie katoliseen kirkkoon?

”Paavi Johannes Paavali II ja hänen valintansa vuonna 1978, se oli tärkeä tapahtuma. Olin ja olen voimakkaasti antikommunistinen. Se on hirvittävän väkivaltainen rappioideologia, ja kun kirkko haastoi sen, ei vain kirkon sisällä vaan koko maailmassa, se oli hienoa.”

Interreilillä Soini vieräili myös Roomassa ja Irlannissa, ja kaksi ylitse muiden olivat ”katolinen kirkko ja Guinness”. Päätös kypsyi ajan kanssa, ja infokurssin jälkeen Soini liittyi kirkon täyteen yhteyteen vuoden 1988 keväällä. Soinin perhe on vaimoa ja lapsia myöten katolinen.

Asiaan vaikutti paljon myös luterilaisen kirkon liberalisoituminen. Soini oli toiminut myös sen puitteissa, eikä päätös ollut helppo. Hän tuntee kuitenkin, että kirkko on ottanut hänet hyvin vastaan, ja papeista hänellä on pelkkää hyvä sanottavaa.

”Ensimmäinen rippi on jäänyt mieleen. Sanotaan että helppoahan teillä katolilaisilla on kun käytte ripillä ja jatkatte rypemistä… katolilainen sen tietää, miten kova paikka se oikeasti on”, Soini puuskahtaa.

”Mutta rippi on myös hyvä tapa purkaa itseään. Psykiatrit joutuvat kuuntelemaan samoja tilityksiä, mutta heillä ei ole auktoriteettia päästää niistä pahoista teoista.”

Soini pohtii kirkon julkisuuskuvaa. Myönteistä on paljon, taidekin on tavoittanut usein tavoittanut hyvin kirkon olemusta. Soini muistaa esimerkiksi Hitchcockin ja Montgomery Cliftin tähdittämän elokuvan ”Minä tunnustan”, jossa murhaaja ripittäytyy katoliselle papille. Mutta takkiinkin on tullut.

”Maailmassa kun ollaan, niin pedofiliasyytökset ovat tehneet hirvittävää hallaa kirkolle. Niin on tapahtunut, vaikka kirkko ei sitä hyväksy ja vaikka yleistäminen on hirveä vääryys hyvää työtä tekeville ihmisille”, Soini sanoo.

”Tässä on kirkolla kasvun paikka. Totuus tulee aina esiin. Taktikointi ja hyssyttely on väärin. Samalla pitää varmistaa ettei oikeusmurhia tapahdu, ja se on vaikeaa. Samasta syystä vastustan kuolemantuomiotakin. Jos yksikin syytön tuomitaan, se on liikaa.”

Soinin poliitikon silmään osa kritiikistä näyttää hyökkäykseltä pappien selibaattia vastaan.

”Sitten sanotaan että siitä tulee pedofiliaa. Kyllä sitä on, ja yksikin tapaus on liikaa. Mutta silloin unohdetaan, että enemmän sitä on perheellisillä!”

Kansanedustajan usko ei kiinnosta mediaa

Soinin oma katolisuus on itse asiassa herättänyt hämmästyttävän vähän huomiota. Helsingin Sanomat noteerasi sen yhdellä sanalla, mutta Soini sanoo, ettei yksikään toimittaja ole tullut kysymään mielipidettä paavista, abortista tai naispappeudesta.

”Minulle sanotaan, että sitten et voi erota. Minä sanon siihen, että enhän minä edes halua erota. Mutta onhan se totta, että se on kutsumusta ja kilvoittelua, ja siinä tulee epäonnistumisia”, Soini miettii.

”On kipua, käy niin että toinen lähtee. Ja siinä olet… ei oppia siksi voi muuttaa, että kaikki eivät sitä pysty noudattamaan, mutta sellaista aloitetta en ole tekemässä, joka kieltäisi maallisen avioeron. ”

Kesällä Lauri Lehtinen teki jutun Ilta-Sanomiin ja kysyi, miten Soini voi vastustaa EU:ta, kun paavikin kannattaa sitä. Soini sanoi olevansa tässä asiassa paavin kanssa eri mieltä.

”En sanonut, että paavi on väärässä. Katolilainen ei sano niin, vaikka tämä ei uskonkysymys olekaan, eikä paavi siksi sanoisikaan siitä mitään ex cathedra.”

”Odotan kyllä sitäkin päivää että kysymykset asetetaan niin inhottavasti että on vastattava niin kuin asiat ovat. Jos kysytään että hyväksytkö abortin niin se on ei. Raflaavan jutun siitäs saisi ja saisin feministit kimppuuni. Mutta itse en mene mestaroimaan. Elämöinti ei politiikassa johda mihinkään.”

Eduskunnassa uskontoon liittyvistä asioista ei paljoa puhuta. Kun katolisissa maissa on esitetty, että EU:n olisi tunnustettava Jumala ja kristinusko, Suomen eduskunnassa asia ei edes käynyt. Vasemmistoliitto tosin kritisoi sekä sitä että Unioni kunnioittaa kristillisiä kirkkokuntia ja sitä, että uskonnollisten yhdyskuntien ja kirkkojen ei tarvitse noudattaa niitä tasa-arvoperiaatteita, joita yhteiskunnassa on.

”Tämä oli kai hinta siitä, ettei Jumalaa ja kristinuskoa muuten nosteta EU:ssa esiin - nyt voidaan toimia yhteiskunnassa oman uskon mukaan. Muu ei kai olisi tullut kysymykseen”, Soini pohtii.

Hän huomauttaa, että katolisissa maissa olisi mahdoton ajatus, että valtion hierarkia siirretään kirkon hierarkiaan. Katolinen kirkko kun ei ole maallinen laitos. Kirkko ei voi muuttaa oppiaan sen mukaan mitä yhteiskunnassa tapahtuu, eikä vastaavasti yhteiskunta voi ulottaa vaatimuksiaan kirkkoon.

Entä onko kansanedustaja Soini perehtynyt uskonopin kongregaation lausumiin siitä, mitä katolilaisen on politiikassa muistettava?

”Olen. Niissä rohkaistaan menemään mukaan ja vaikuttamaan asioihin omien arvojen mukaan. Sitä pidän itsekin tärkeänä. On osallistuttava, varsinkin vähemmistölle se on hyvinkin tärkeää.”

Politiikka ei ole koskaan pelottanut Soinia, eikä hän torju arvostelua.

”En ainakaan sillä perusteella, että kun kuulun pieneen vähemmistöön, niin siksi minua ei saisi arvostella!”

Soini ei ole monopolisoimassa itseään ainoaksi katoliseksi poliitikoksi. Hän toteaa, että katolilaiset ovat eri puolueissa, niin Suomessa kuin maailmallakin. Hän pitää hyvänä, että katolisia ehdokkaita on, puoluekannasta riippumatta, ja että ihmiset ovat valmiita toimimaan yhteiseksi hyväksi.

Pyhän Marian kirkolla, Soinin kotikirkolla kansanedustajan juttusille pääsee helposti. Ystäviä on siellä paljon, ja hän sanoo puhuvansa tässä ympäristössä politiikkaa harvoin. Ehkä niin, mutta kun niin käy, silloin Soinin baritoni kantaa kaikuvan seurakuntasalin kaukaisimpaankin nurkkaan – ääntä korottamattakin – ja sekin tuntuu kuuluvan asiaan, sillä kirkkokahveilla Soini kuuluu jo kalustoon.

Kuka?

Soini, Timo Juhani. Valtiotieteen maisteri, puolueen puheenjohtaja. Syntynyt 30.05.1962 Raumalla. Puoliso LL, lääkäri Tiina Maarit Soini. Perheessä on kaksi lasta. Asuu Espoossa. Valittiin Uudenmaan vaalipiiristä vuoden 2003 eduskuntavaaleissa ensimmäiselle kansanedustajakaudelleen. Eduskunnassa suuren valiokunnan varajäsen ja lakivaliokunnan jäsen. Parlamenttienvälisen liiton IPU:n Suomen ryhmän johtokunnan varajäsen. Kuuluu Perussuomalaisten eduskuntaryhmään. Espoon kaupunginvaltuuston ja Suomalaisuuden liiton hallituksen jäsen sekä Perussuomalaiset rp:n puheenjohtaja vuodesta 1997.

Olli Orkoneva

Kirkko pyhän Birgitan elämässä ja ajatuksissa

Katkelma äiti M. Elisa Famiglietti OSSS pitämästä esitelmästä hiippakuntajuhlassa Stella Marisissa elokuussa.

Pyhä Birgitta epäilemättä on yksi niistä pyhistä naisista, joka loistavat kirkon taivaankannella. Hän todisti Jumalan aivoituksista omalla elämällään ja ennen kaikkea opetuksellaan, jota hän ammensi uskon lähteistä, ja jota ohjasi erityinen tehtävä vahvistaa totuutta ilmestysten avulla. Hänessä kohtasivat niin uskon nöyrä tunnustaminen, voimakas hiljainen rukous, erityinen armo käsittää ja välittää Jumalan totuutta kuin erityislaatuinen tehtävä oman aikansa kirkossa.

Kirkon historiassa hän oli yhdessä aikalaisensa pyhän Katariina Sienalaisen kanssa ensimmäisiä naisia, joiden hengellinen toiminta saavutti tärkeän ja opillisesti huomattavan aseman.

Giovanni Gersonen negatiivisen ja feminismiä vastustavan tuomion mukaan Birgittaa sen paremmin kuin tämän aikalaista Katariina Sienalaista ei ymmärretty heidän omana aikansa ehdoilla. Niinpä heitä pidettiin näkyjä nähneinä haihattelijoina, jotka luulivat pystyvänsä neuvomaan kirkon päätä. Mutta historia on antanut oikeuden käydä ja antanut oikean merkityksen tämän vahvan naisen pyhyydelle, viisaudelle ja rohkeudelle. Tämä pohjoismainen profeetan, joka oli tullut kaukaa, loisti Rooman kirkolle kirkkaan valon lailla. Emme voi olla iloitsematta ja tuntematta erityistä tyytyväisyyttä pannessamme merkille, että Johannes Paavali II on muistanut nimenomaan hänen nimensä apostolisessa kirjeessään Mulieris Dignitatem (n. 27) sellaisten naisen joukossa, jotka erityisellä tavalla ovat osallistuneet aktiivisesti kirkon työhön sen pitkän historian aikana.

Luonteenomaista pyhälle Birgitalle oli epäilemättä vahva kirkollisuus. Ruotsin Birgitta oli nainen kirkkoa varten. Kuten on kirjoitettu, että ”hän ei ainoastaan toivonut olevansa yhtä Kristuksen kanssa, vaan tunsi myös palavaa tarvetta osallistua hänen mystisen ruumiinsa kasvuun” (F. Rapp). Tässä näkyy pyrkimyksensä osallistua Kristuksen, Lunastajamme, kärsimyksiin henkilökohtaisen askeesin avulla. Samoin siinä ilmenee hänen antaumuksensa julistukselle ja kirkon uudistamisen edistämiselle… Hän kehotti ja tarpeen vaatiessa myös uhkasi kaikkia uskovia, niin maallikoita kuin papistoa uudistamaan ja entisöimään kirkon kaikessa sen puhtaudessa ja alkuperäisyydessä. Tässä Birgitan mystinen kontemplatiivisuus, samoin kuin hänen aikalaisensa Katariina Sienalaisen, ilmenee toimintana, joka kumpusi profetoimisesta.

Birgitassa liittyvät yhteen erilaiset kirkolliset piirteet: hänen järkähtämättömyytensä, hänen vilpitön ja sydämellinen yhteytensä kirkkoon, hänen uskonsa ja elämänsä. Hänen elämästänsä voimme huomioida hänen samaistumisensa kirkon salaisuuden kanssa ja hänen itsensä lahjoittaminen kokonaan kirkon hyväksi. Hänessä itse asiassa me löydämme ilmaisun kirkon yhteydestä ja kannustuksen elämän saattamiseksi kirkon mukaiseksi, elämiseksi ja työn tekemiseksi kirkon hyväksi.

Äiti M. Elisa Famiglietti OSSS

Birgittafesten i Vadstena, en historisk händelse för orden

Festdagen i Vadstena fick en speciell historisk betydelse för birgittinerna. Det var första gängen representanter för alla ordens fem grenar träffades. Grenarna är: de ursprungliga birgittinerna, som i Norden representeras av Vadstena-systrarna, den spanska grenen, som grundades i Valladolid i slutet av 1500-talet, den ”svenska” grenen, grundad av moder Elisabeth Hesselblad, vilken vi känner så väl, birgittinerbröderna som grundades i USA är 1976 samt de missionerande birgittasystrarna, som grundades i mitten av 1980-talet och verkar i Mexico och Venezuela. Den har inte ännu blivit officiellt godkänd i Rom utan bara av lokala biskopar. Med denna gren är det tre grenar som har kloster i Mexico: den spanska grenen sedan länge, birgittasystrarna och denna nya gren.

Efter jubileet hade de en tvådagars konferens för att klarlägga huru de skiljer sig frän varandra och vad som förenar dem. Har kan ännu nämnas att birgittabröderna är en helt kontemplativ och icke klerikal orden. Det vill säga att de ej har utåtriktad verksamhet och inte blir prästvigda. De måste alltså alltid fä en utomstående präst att läsa massan och höra bikt.

Märta Aminoff

In memoriam

Isä Jan Koolen SCJ

Sunnuntaina 7. päivänä varhain aamulla Jumala kutsui isä Jan Koolenin luokseen 75 vuoden ikäisenä. Hän oli elänyt 54 vuotta sääntökuntalaisena Jeesuksen Pyhän Sydämen veljeskunnassa, 47 vuotta pappina, joista hän palveli 45 vuotta uskollisesti Katolista Kirkkoa Suomessa Vasta vuosi sitten hän oli palannut kotimaahansa saadakseen siellä sitä hoitoa, joka hän kipeästi tarvitsi huonon terveytensä vuoksi.

Läksiäiset olivat haikeat monille hiippakuntalaisille, jotka menettivät rippi-isänsä ja hyvän ystävän Hänelle itselleen lähtö oli myös vaikea, sillä vuosien aikana hän oli syvästi kiintynyt Suomeen. Hän itse usein ilmaisi asian korostetusti: “vaikka en ole saanut Suomen kansallisuutta, sydämeltäni olen suomalainen “.

Nyt kun viesti hänen poisnukkumisestaan on saapunut, saamme kiitollisin mielin muistaa häntä alttarilla ja esirukouksissamme ja antaa hänet luottavasti Jumalan haltuun, joka täyttää lupauksensa uskollista palvelijaansa kohtaan.

Isa Jan toimi yhteensä 23 vuotta Jyväskylän Pyhän Olavin seurakunnassa. Kun hän saapui sinne vuonna 1957, se oli alueeltaan Euroopan suurin seurakunta. Alussa hän toimi isä Wim Slegersin avustajana ja seurakunnan kappalaisena - sekä välillä seitsemän vuoden ajan myös Pyhän Marian seurakunnan kappalaisena. Myöhemmin hänestä itsestään tuli Pyhän Olavin seurakunnan kirkkoherra. Hän asui yhdessä luostariveli Urbanuksen kanssa Vaasankadulla vaatimattomassa puurakennuksessa jossa oli myös kappeli. Myöhemmin oikea seurakuntakeskus rakennettiin Yrjönkadulle.

Toinen seurakunnan papeista oli alituiseen matkan päällä. Vaikka seurakunnalla oli auto ja isä Janilla ajokortti, hän ei ajanut autoa, vaan matkusteli aina bussilla ja junalla ympäri laajaa seurakuntaansa. Hän osasi kaikki aikataulut ulkoa.

Perille päästyään hän kertoi tapansa mukaan reippaasti kuulumisia , opetti lapsia, hoiti aikuisia ja piti tietysti myöskin pyhän messun heidän kanssaan. Ilmeisesti isä Jan halusi jatkaa keskiajan dominikaani-isien perintöä, jotka reppu selässä kävivät Varsinais-Suomessa talosta taloon uskovien suureksi lohdutukseksi ja rakennukseksi.

Samoin auttoi isä Jan isoja ja pieniä seurakuntalaisia Pyhän Olavin diasporassa. Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen liturgiauudistuksen ja lasten uskonnonopetusmateriaalin paisumisen myötä reppu ei kuitenkaan enää riittänyt matkapapille - isä Janin mielestä tarvittiin melkeinpä pakettiautoa. Kun isä Jan täytti 60 vuotta hän sai ikäänsä nähden sopivamman tehtävän, Hänestä tuli hiippakunnan arkistonhoitaja Helsingissä, ja hän hoiti samalla myös pieniä luottamustehtäviä silloisen piispan Jan Verschurenin apuna .Hänen ansiotaan oli ensimmäinen erikseen painettu suomenkielinen liturginen kalenteri.

Työpäivän jälkeen isä Jan lähti pyhän Henrikin pappilaan, jossa paitsi assistentin tehtäviä seurakunnassa, messujen viettoa jne. hän huolehti myös monista vaatimattomista tehtävistä pappilan yhteiselämän hyväksi, varsinkin luostariveli Pentti Versteeghin kuoleman jälkeen. Silloin hän teki myös vilpittömästi esimerkiksi lumityötä leikkikoulun ja pappilan alueella, niin kauan kuin voimat siihen riittivät.

Isä Janin sielumessu pidettiin torstaina 11. syyskuuta Etelä-Hollannissa, Astenin pikkukaupungissa, samassa kappelissa, jossa hän 54 vuotta sitten oli antanut ensimmäiset luostarilupauksensa. Hautajaisissa olivat läsnä lähes kaikki Hollannissa olevat papit ja sisaret, jotka aikoinaan työskentelivät Suomessa. Messun jälkeen isä Janin ruumis haudattiin luostarin omaan hautausmaahan Piispamme Joséf Wrobélin SCJ sekä Suomen Jeesuksen Pyhän Sydämen region adressit luettiin muistotilaisuudessa.

Isä Jan Koolen oli todella esikuvallinen Jeesuksen Pyhän Sydämen pappi. Hän pyrki elämänsä aikana toiminnassaan tuomaan Vapahtajan rakkauden ja myötätunnon näkyväksi olemalla nöyrä ja lempeä sydämeltään kuten Herransa. Hän itse oli täynnä luottamusta Jeesuksen Pyhää Sydäntä kohtaan ja toivoi seurakuntalaistensa omaksuvan tämän elämänasenteen Täynnä luottamusta hän kehotti Pyhän Messun vietossa esirukousten aikana läsnäolevia kääntymään pyyntöineen Jumalan puoleen, joka on kaikkien hyvien antien lahjoittaja. Olkoon tämä kehotus aina jokaisen mielessä, joka haluaa vaalia vilpittömästi isä Jan Koolenin muistoa. Levätköön hän rauhassa.

Isä Frans Voss SCJ

Hiippakuntamme saa lokakuussa kardinaalivierailun Vatikaanista. Paavillisen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston puheenjohtaja, saksalaissyntyinen kardinaali Walter Kasper, vierailee Helsingissä 12.-14.10.2003. Kardinaali Kasper saapuu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja oman hiippakuntamme piispan Józef Wróbelin SCJ yhteisestä kutsusta.

Kolmipäiväisen, ensimmäisen virallisen Suomen-vierailunsa aikana kardinaali Kasper tutustuu ennen kaikkea maamme ekumeeniseen tilanteeseen. Hän tapaa erityisesti maassamme toimivien kirkkojen ja kirkkokuntien johtoa, tutustuu hiippakuntaamme ja Suomen ekumeeniseen neuvostoon sekä luennoi Helsingin yliopistossa. Kardinaali Kasper viettää myös pyhän Birgitan syntymän 700-juhlavuoden päätösmessun Pyhän Henrikin katedraalissa.

Tunnettu teologi

Walter Kasper kuuluu aikamme tunnetuimpiin katolisiin teologeihin. Hän syntyi Heidenheim an der Brenzissä, Saksassa, 5.3.1933. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1957, minkä jälkeen hän väitteli tohtoriksi teologiasta ja filosofiasta sekä toimi professorina mm. Tübingenissä, Münchenissä ja Washingtonissa. Monsignor Walter Kasper nimitettiin Rottenburg-Stuttgartin hiippakunnan piispaksi 1989, missä tehtävässä hän ehti palvella kymmenen vuotta.

Vuonna 1999 paavi Johannes Paavali II kutsui hänet Vatikaaniin Paavillisen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston sihteeriksi. Hänestä tuli saman paavillisen neuvoston puheenjohtaja australialaissyntyisen kardinaali Edward Idris Cassidyn seuraajana vuonna 2001. Pyhä isämme nimitti hänet kardinaaliksi 21.2.2001. Kardinaali Kasper on lisäksi mm. Uskonopin kongregaation ja Paavillisen kulttuuriasiain neuvoston jäsen.

Kardinaali Walter Kasperin tunnetuimpiin teoksiin kuuluvat Jesus der Christus ja Lexikon für Theologie und Kirche. Hänen tuotannostaan on julkaistu suomeksi avioliittoa ja sen sakramentaalisuutta käsittelevä teos “Rakkaus ja uskollisuus - katolisen avioliitto- ja perhekäsityksen perusteet”. Kirja on tilattavissa Katolisesta tiedotuskeskuksesta.

KATT

Till ära för Birgittaåret har St. Eriks bokförlag gett ut en ny upplaga av Ingrid Ydén-Sandgrens bok: En krona av guld, ett kors av trä. Den kom ursprungligen ut på 1970-talet. l femtiofyra korta kapitel berättar hon om olika händelser i Birgittas liv. Kapitlen är fristående och utgör alltså inte en sammanhängande skildring av Birgittas liv, men kapitlen kommer naturligtvis i kronologisk ordning så att de ändå till slut ger en nyansrik skildring av Birgitta och hennes liv.

Boken är trevligt och livfullt skriven så att den i en ofta spännande form ger en nyansrik bild av helgonet och hennes omgivning. Därtill är den en vacker bok, inbunden och illustrerad av Veronica Leo. Jag kan på det varmaste rekommendera den för läshungriga barn upp till cirka 11 ars ålder.

Ingrid Ydén-Sandgren: En krona av guld- ett kors av trä 175 Skr St. Eriks bokförlag 56393 Gränna tel. 036-52188.

Kort efter den förstnämnda boken har St. Eriks bokförlag gett ut ännu en annan liten Birgittabok. Den är en liten bok, närmast en brochyr på 31 sidor med böner ur den heliga Birgittas uppenbarelser. Den är en ny omarbetad upplaga av Trösta min själ, birgittinsk bönbok, som utkom för några årtionden sedan. Den nya boken heter Böner Ur Den Heliga Birgittas Uppenbarelse.

Formatet är litet och behändigt, 10x15 cm och bara 31 sidor, så den ryms väl i en rockficka och även i en liten väska. Innehållet ger den andligen sett ett större format. Den innehåller 21 texter: i den första talar Kristus till Birgitta, i den andra Maria. De övriga är Birgittas böner till Gud och Maria. Dessa gamla böner har ett innehåll som gör att de tål läsas många gånger och att man kan suga på dem i hjärtat. Därför rekommenderar jag denna lilla bok som reslektyr i buss och spårvagn för dem som dagligen använder sådana på sina arbetsresor. Mellan bönerna finns det 6 bilder, de flesta i färg. Denna bok är alltså en liten, behändig bok med rikt och värdefullt innehåll. Priset är 65 kr. Den fås från St.Eriks bokförlag, Gränna.

Märta Aminoff

Så sent som för tio år sedan såg man bara enstaka ruiner i skogen. Men idag reser sig åter en vacker liten kyrka på vallfartsorten Maria Hilf vid Zuckmantel, Zlate Hory, i nordöstra Tjeckien vid gränsen mot Polen. Man kommer dit på skogsstigar, genomett område där snön ligger kvar långt in på året.

Platsens historia går tillbaka till trettioåriga kriget. När svenskarna 1647 ryckte närmare flydde befolkningen ut i skogen, däribland Anna Tannnheiser som var höggravid. När förlossningen började bad hon om Guds hjälp och Marias förböner. Hon födde en son, som fick namnet Martin och som senare blev rådman i staden. Martins dotter lät uppfylla sin farmor Annas sista önskan. Hon bad en konstnär göra en Mariabild som hon satte upp i skogen på Martins födelseplats.

Där började de först vallfärderna, och man lät uppföra ett litet kapell av trä. 1729 sattes en kopia av Lucas Cranachs”Madonna med barnet” upp där i stället för den ursprungliga Mariabilden. 1841 ersattes träkapellet av en ny byggnad av sten.

Ännu på 1930-talet besöktes vallfartsorten av inemot 100000 pilgrimer om året. Efter 1945 fördrevs den tyskspråkiga befolkningen, och få människor besökte platsen. 1955 förbjöds gudstjänsterna av kommunisterna. Det var rentav förbjudet för de troende att besöka platsen. 1973 sprängdes kyrkan av militär och marken utjämnades.

Men i november 1989 föll kommunismen. Redan i februari började man planera för en återuppbyggnad av kapellet och samla in medel för detta. När påven i april besökte vallfartorten Velehrad och firade mässa inför hundratusentals troende, välsignade han också grundstenen för nybygget. I september 1995 kunde så ärkebiskop Jan Graubner av Olomouc inviga den nya kyrkan i närvaro av 12.000 pilgrimer.

Idag står kyrkan där, ljus och välkomnande, med ett nytt pilgrimshärbärge. Platsen vittnar om trons makt, men är samtidigt en symbol för fred och försoning. Kristna från både Tjeckien, Tyskland och Polen, fördrivna såväl som lokalbefolkning, kan idag endräktigt bedja tillsammans här.

ur tidskriften Jungfru Maria

Pieni pyhiinvaelluskirja

Kirjapajan julkaisema Kalle Elonheimon Pieni pyhiinvaelluskirja (2003) on hieno matkakirja sekä yksin pyhiinvaellukselle lähtevälle että ryhmällekin.

Suomessa järjestettiin ensimmäinen kansainvälinen ekumeeninen pyhiinvaellus vuonna 1983. Se kulki Henrikin tietä pitkin Turusta Köyliöön ja Kokemäelle ja sieltä eteenpäin Valamoon asti. Siitä lähtien pyhiinvaellustraditio on saanut vakituisen sijan myös luterilaisessa kirkossa. Katolilaiset ovat jo vuodesta 1955 järjestäneet vuosittaisen Pyhän Henrikin vaelluksen Köyliöön ja viettäneet messua Kirkkokarilla ”Kesäheikin” tienoilla. Ortodoksisessa traditiossa ristisaatot, matkat luostareihin ja vierailu hengellisen isän luo kuuluvat tavalliseen kirkon elämään.

Pyhiinvaellus tehdään yleensä ns. pyhälle paikalle. Pyhä maa, erityisesti Jerusalem, on kolmen uskontokunnan pyhiinvaelluspaikka. Suurten apostolien, Pietarin ja Paavalin, sekä lukuisten muiden marttyyrien haudoille Roomassa kristityt ovat aina vaeltaneet. Kolmas kuuluisa perinteinen pyhiinvaelluspaikka on Santiago de Compostela Espanjassa, jonne pyhiinvaeltajat koko Euroopasta ja muualtakin vaeltavat pitkiä taipaleita yksin tai pienessä ryhmässä vanhoja teitä pitkin. Suomesta ryhmä katolilaisia on viime vuosina säännöllisesti lähteneet vaeltamaan tätä tietä, samoin kuin monet ihmiset yksin. Merkittävin perinteinen pyhiinvaelluspaikka Pohjolassa on Nidaros (Trondheim), jossa on Pyhän Olavin hauta.

Muita kuuluisia pyhiinvaelluspaikkoja ovat mm Tessaloniki Kreikassa, Pyhän Patrickin vuori Irlannissa, Lourdes Ranskan Pyreneillä, Fatima Portugalissa, Czestochova Puolassa ja Vadstena Ruotsissa. Lisäksi lähes joka maassa on useita paikallisia pyhiinvaelluskohteita, joihin yleensä liittyy joka tärkeä hengellinen kuva, tapahtuma tai persoona.

Sana ”pyhiinvaellus” ei osoita vain vaelluksen määräpäätä vaan merkitsee varsinkin itse vaellusta hengellisessä mielessä. Matka tai vaellus esimerkiksi karmeliittaluostariin Espoossa voisi hyvin olla pyhiinvaellus. Apostolien teoissa kristittyjä kutsutaan useasti ”Tietä vaeltaviksi”, mikä on yksi kirkkoa luonnehtiva piirre: Kirkko on Jumalan vaeltava kansa.

Pieni pyhiinvaelluskirja kuvaa ensin pyhiinvaelluksen merkityksen ja luonteen hengellisenä tapahtumana. Se tekee sen selkein ja ymmärrettävin sanoin välttäen ylitsevuotavia ilmaisuja.

Sen jälkeen se antaa kaavaehdotuksen ja sopivan aineiston yhteisiä tai yksityisiä hartaushetkiä varten: hyvän valikoiman Raamatun lukukappaleita, psalmeja, virsiä, rukouksia ja mietelauseita. Isä meidän, Terve Maria ja Uskontunnustus ovat jopa latinaksi mukana. Tämä kaikki sopii erinomaisesti myös katolilaiselle, vaikka hän ottaisi lisäaineistona mukaansa myös ruusukon salaisuudet (jos ei osaa niitä ulkoa) ja Kaikkien pyhien litanian. Lopuksi kirjanen antaa tarpeellisia käytännön ohjeita, kirjallisuusvihjeitä ja jopa www-osoitteiston. Tekijä on luterilainen pappi. Kartat piirsi Jorma Halme.

Pieni pyhiinvaelluskirja on hyvä ottaa mukaan pyhiinvaellukselle lähtiessä. Sen koko sopii hyvin taskuun. Se on ekumeeninen helmi, joka sopii yhtä hyvin katolilaisille kuin luterilaisille ja muille kristityille.

Isä Jan Aarts SCJ

Yhteisellä tiellä

“Ekumenia on matka, jota tehdään yhteydessä”, on nykyinen Paavi Johannes Paavali II sanonut. Tätä yhteistä matkaa tehdään monin eri tavoin niin ruohojuuritasolla paikallisessa ekumeniassa kuin myös kirkon johtajien ja virallisten neuvottelujen tasolla.

Silloin talloin avautuu tilaisuus myös konkreettiseen ekumeeniseen matkustamiseen. Keväällä 37 hengen ryhmä oululaisia kristittyjä suuntasi kohti Madridia ja sen ympäristöä.

Perinteeksi muodostunut ekumeeninen pyhiinvaellus toteutettiin jo neljännen kerran Matkalla oli viitisentoista konkaria, jotka ovat osallistuneet kaikille matkoille, saman verran oli niitä, jotka ovat olleet aiemmin kahdella yhteisellä pyhiinvaelluksella. Myös muutama uusi tulokas oli mukana ryhmässä. Ryhmän ydinjoukko koostui ekumeenisiin jumalanpalveluksiin säännöllisesti osallistuvista luterilaisista, katolisitta ja ortodoksisista seurakuntalaisista. Matkanjohtajina olivat rouva Paola Paisinato sekä oululaiset papit Paolo Berti (kat.) ja Veijo Koivula (lut.). Ryhmän paikallisena oppaana oli koko viikon ajan nuori madridilaismies Juan Mendoza Caballero.

Pyhiinvaeltajat osallistuivat neokatekumenaalisen tien keskuksessa Madridissa eukaristiaan ja agape-ateriaan. Yhteisön pappi kertoi hyvin eloisalla ja innostavalla tavalla liikkeen alkuhistoriasta ja erityisesti taidemaalari Kiko Arguellon elämästä ja niistä visioista, jotka tämä sai 1960-luvulla. Arguello oli kokenut omassa elämässään ensin tarkoituksettomuuden ja löysi sitten Kristuksen ja kristillisen uskon syvän merkityksen.

Ryhmällä oli mahdollisuus osallistua Madridin pääkatedraalista sunnuntai-aamun päämessuun, jonka vietti paikallinen arkkipiispa. Samana päivänä vierailtiin myös Madridin saksalaisessa luterilaisessa kirkossa, jossa toimitettiin ryhmän oma suomenkielinen jumalanpalvelus. Vierailun yhteydessä kuultiin myös siitä miten pieni (noin 400 henkeä) suomalaisseurakunta toimii Madridissa.

Sisäinen linna

Avilan retkellä tutustuttiin Jeesuksen Teresaan, hänen elämänvaiheisiinsa (1515-1582) ja hänen uudistamaansa paljasjalkaisten” karmeliittojen sääntökuntaan sekä Teresan mystiikan keskeisiin ajatuksiin.

Ihmisen sielu on “sisäinen linna” jossa on useita erilaisia asuntoja. Rukous on se portti, josta astutaan linnaan sisälle. Teresan opetus keskittyy kuvaamaan sielun kehitystä mystisellä tiellä. Segovian retkellä pidettiin esillä Ristin Johannesta (1542-1591), luettiin hänen teostaan Pimeä yö sekä tutkittiin Jumalan salaisuuden suuruutta ja syvyyttä. Jumalan käsittämättömän suuruuden rinnalla ihminen on ei-mitään.

Ryhmälle järjestyi tilaisuus myös ekumeenisen sanajumalanpalveluksen viettämiseen Pyhän Johanneksen haudalla.

Tiellä kuljetaan, tutustutaan matkatovereihin, nähdään ja koetaan uutta. Ekumeenisella tiellä ja vieraassa maassa ollaan jatkuvasti tekemisissä erilaisuuden kanssa. Toisenlaisuuden sietäminen ja hyväksyminen on koulu, joka opettaa paljon myös arkista elämää varten. Matkan tekeminen ekumeenisessa ryhmässä on sikäli helppoa, että joukko koostuu ihmisistä, jotka ovat lähteneet liikkeelle Kristuksen rukouksen velvoittamina: että he yhtä olisivat

Pyhiinvaelluksen tarkoituksena on syventää ihmisen uskonelämää, muuttaa häntä, virkistää ja sivistää, antaa lepoa ja rauhaa sekä yhdistää vaeltajia toisiinsa. Kaikkea tätä oli runsaasti tarjolla viikon aikana. Mieleen jäi kaikumaan erityisellä tavalla myös eräässä katolisessa yhteisössä sana, jota maallikkoveli toisti useaan kertaan: “animos”, “rohkeutta”. Kristitty tarvitsee rohkeutta uskomiseen, tien kulkemiseen ja elämiseen uskonsa mukaisesti. Yhteinen matka antoi uutta rohkeutta myös ekumeenisen yhteyden jatkamiseen ja syventämiseen Oulussa.

Veijo Koivula

Vetoomus sovinnon puolesta

Me allekirjoittaneet olemme pahoilla mielin seuranneet viimeisen vuoden aikana vallinnutta eripuraisuutta ja jopa vihan pitoa oman kirkkomme sisällä.

Kirkkomme Suomessa on joutunut kokemaan monia muutoksia ja varsin lyhyessä ajassa olemme siirtyneet uuteen vaiheeseen hiippakuntamme elämässä. Martti Voutilainen ja Pentti Laukama ovat siirtyneet ajasta iäisyyteen, Jan Aarts on siirtynyt eläkkeelle pitkän päivätyön jälkeen. On varmasti monille vaikeaa hyväksyä, että mennyttä ei saa takaisin. On hyvin inhimillistä takertua menneeseen, jos tulevaisuus pelottaa tuntemattomuudellaan.

Meillä on nyt uusi paimen, uusi miehitys monissa luottamustehtävissä. Sen sijaan, että nurjin mielin koko ajan etsisimme pahaa näistä lähimmäisistämme ja ihannoisimme menneen ajan muistojen kultaamaa paremmuutta, ehdotamme että itse kukin katsoisi omaan sydämeensä ja kysyisi itseltään, olisiko mahdollista ja oikein repimisen sijasta rakentaa, vihaamisen sijasta etsiä hyvää toisista ihmisistä ja rukoilla niiden puolesta, joille hiippakunnassamme on uskottu enemmän vastuuta. Tie sovintoon alkaa aina jokaisen omasta sydämestä, ei toisten syyttelystä. Vaatimisen sijasta voisimme tulla toisiamme vastaan ja yrittää hyväksyä sen tosiasian, että kaikki tässä maailmassa ei aina mene meidän toiveidemme mukaisesti. Pettymysten hyväksyminen on osa aikuisuutta, myös hengellisessä mielessä. Voisimme myös yrittää miettiä, olisiko mahdollista, että kaikki tapahtunut on ollut Jumalan tahto. Joskus Jumala ottaa jotakin pois voidakseen antaa tilalle sellaista, mikä on tarpeellista Jumalan valtakunnan kasvamisen kannalta.

Elämä menee eteenpäin, tahdoimmepa sitä tai emme. Toivomme, että voisimme kaikki yhdessä olla rakentamassa katolisen kirkon tulevaisuutta Suomessa toisiamme tukien, ei lyöden.

Talvikki Mattila
Marjatta Mäkinen
Sisar Annikki Rauhamäki